View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Opin suoriutumaan annetuista tehtävistä ja näkemään työni jäljet. Opin yrittämään ja saamaan työni tehtyä. Opin myös sosiaaliset arvot, sekä kunnioittamaan sosiaalisen kanssakäymisen perusperiaatteita, että sukulaisia, tuttavia tai kaveria ei jätetä. Arvomaailma oli tuohon aikaan silloiseen elämäntapaan liittyen selkeästi nykyistä arvomaailmaamme eettisempi - ihmisläheisempi. Se perustui inhimilliseen kanssakäymiseen ja perustarpeiden tyydyttämisestä syntyvään mielihyvään. Keskinäinen tuki ja annettu apu, lähimmäisten huomioonottaminen, loivat kiinteän ja hyvin toimivan yhteisön ihmisille joille pelko ja stressi toimeentulosta, puhumattakaan elintasosta olivat tuntemattomia käsitteitä.

Kouluaika

Aloitan koulun käynnin syksyllä 1953. Koulu on juuri valmistunut Töölöön Meilahden kansakoulu. Kouluun tuli matkaa Kuusitie viidestätoista, missä asuimme, vain vajaa kilometri. Koulussa 1-2 luokan opettaja oli nuori nainen. Hänestä tulee voimakkaasti mieleen myytti koulun kauniista opettajaneidistä joka hurmasi kanssaihmiset läsnäolollaan. Koulun käynti oli mukavaa, elämä sai hyvät lähtökohdat.

Jouluisin vierailemme edelleen - koko perhe Särkisalossa ja mummin koristeleman joulukuusen lippujen runsaus jää mieleeni. Oli kuusessa myös muutama omena sekä siirappipipareita joita oli leivottu pikku tytöiksi ja pojiksi, sekä muutama karamelli joka ohuen langan varassa roikkui siellä täällä. Tuohon aikaan pöydän antimet maalla olivat huomattavasti runsaammat kuin mihin kaupungissa olisimme yltäneet. T ämä olikin yksi lisäsyy viettää joulu äitini kotona. Varsinkin jouluna saimme runsaasti elintarvikkeita kotiin tuotavaksi mm. kotileivottua leipää, voita, kalaa ja lihaa ym. Saaduilla luontaistuotteilla oli tärkeä osuus elintarvikehuollossamme tuohon aikaan.

Hiihtolomiksi matkustin myös Särkisaloon. Selvisinköhän yhtään reissua etten olisi katkaissut uusien suksieni kärkeä hiihtolomalla. Puisten suksien kärjet, siis noin 20–30 senttiä kärjestä olivat minulle ja ympäröivälle luonnolle liian heikkoja. Ne tuppasivat pehmeässä lumessa aina löytämään liian vaativan ojan tai mäentöppäreeltä laskun yhteydessä liian vaativan taivutuksen tasaiselle pinnalle. Hiihtäminen oli kuitenkin saaressa ollessa varsin välttämätön taito, koska suksilla siirryttiin paikasta toiseen mikäli ei lähdetty hevoskyydillä matkaan. Omat sukseni tunsinkin aina peltipaikasta kärjen edustalla. Olihan se koulussa kurjaa kun suksia oli paikattu, mutta eihän uusia suksia voinut sitä mukaan hankkia kun minä niitä teloin. Hyvin ne sukset toimi vaikka pellillä olikin kärki ja suksi toisiinsa liitetty.

Vuonna 1956 olin helmikuun lopulla saapunut viettämään hiihtolomaani Särkisaloon. Emme olleet huomioineen riittävän vakavasti sitä mahdollisuutta, että Suomessa voitaisiin ajautua yleislakkoon. Yleislakko alkoi maaliskuun alussa ja minun olisi pitänyt palata maaliskuun ensimmäisellä viikolla Helsinkiin. Olin nyt 3:lla luokalla ja siis siirtynyt alakoulusta peruskouluun. Vanhempani päättivät, että odottelen saaressa muutaman päivän jos lakko vaikka loppuisi. Kouluun ilmoitettiin asianmukaisesti tilanteestani ja siellä oltiin samaa mieltä, että voin odottaa kunnes lakko loppuu ja saapua sen jälkeen kouluun. Lakko tuntui kuitenkin jatkuvat viikko toisensa perään. Kotona ja koulussa alkoivat huolestua siitä, että jään opetuksessa jälkeen jos en pian pääsisi kouluun. Vanhempani päättivätkin järjestää minut taxilla Särkisalosta Saloon, josta kulki yksityisiä liikenteenharjoittajien busseja Helsinkiin. Taximatka oli tietysti varsin tyyris, mutta siitä vanhempani pääsivät sopimukseen ja matkapäiväksi sovittiin 18.3.1956 Pääsin onnellisesti Helsinkiin ja seuraavana päivänä kouluun. Ikävää asiassa oli, että yleislakko päättyi "ensimmäisenä" koulupäivänäni 19.3.1956 ja koko huomattava taloudellinen uhraus matkastani kustannuksista vain yhtä päivää aikaisemmin valui ikään kuin hukkaan. Kyllä tätä jonkin aikaa harmiteltiin, mutta kuten aina niin tässäkin asiassa ajan mukaan osattiin suhtautua yhtenä tarinana muiden joukossa.

Kaksi vuotta myöhemmin sattui ikävä tapaus. Olin matkalla hiihtolomalleni Särkisaloon. Olin 11 vuoden ikäinen ja kuukauden kuluttua täyttämässä 12 vuotta. Matkustin junalla Perniön asemalle, jonne junan piti saapua klo 20.20 ja sieltä minun oli tarkoitus jatkaa matkaa paikallisella linja-autolla Särkisaloon, kuten olin tehnyt usein aikaisemminkin. Juna oli kuitenkin myöhässä lähes 2 tuntia ja saavuimme Perniön asemalle vasta klo 22.00 jälkeen. Linja-auto Särkisaloon oli asemalla odottanut junaa aikansa ja lähtenyt. Ihmiset Salosta lähteneessä linja-autossa olivat osoittaneet hermostumista eivätkä olleet valmiita odottamaan junaa Perniön asemalla pitempään. Junan myöhästyminen oli katsottu kohtuuttoman suureksi - tästä syystä tuohon aikaan poikkeuksellisesti jätettiin matkustajat huolehtimaan itse matkansa etenemisestä. Minun varustukseeni kuuluivat matkalaukku joka painoi noin 12–14 kg, sukset ja sauvat. Olin yömyöhällä yksin yli 20 km matkan päästä saaresta. Todellinen matka lienee ollut noin 24 km. Pakkasta oli 12 astetta, onneksi oli kuutamo eikä satanut lunta. Ajattelin ensiksi, että ehkä saisin tieltä kyydin koska vielä oli aikaa puoleen yöhön jolloin oletin liikenteen pysähtyvän tyystin. Päätin lähteä kävelemään. Laitoin sukset ja sauvat kiinni toisiinsa ja asetin ne sopuisasti olalle. Laukun otin vasempaan käteen ja lähdin laskeutumaan alas aseman tietä kohti Salo – Perniö maantietä. Ensiksi oli käveltävä kohti Perniötä noin 4 kilometriä ja sieltä lähdettävä