1. Lapsuus Särkisalossa

Title Hoviväkeä7


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

kävelemään kohti Kemiötä/ Taalintehdasta. Astelen tasaista vauhti vaihtaen suksia milloin oikealle olkapäälle ja milloin vasemmalle ja samoin laukkua vasemmalla kädellä ja oikealla vuoroin kantaen. Autoja ei liiku lainkaan, ei liiku ristin sielua, maantie on valkoinen, kuu paistaa taivaalta en pelkää en pohdi matkan pituutta. Taivallan eteenpäin mutkaista hiekkatietä, minun ei ole kylmä ja pakkanen ei käy sen enempää poskiini kuin myöskään korviini. Laukku ja sukset rupeavat tuottamaan ongelmia Perniön jälkeen. Olen kävellyt kilometrin, kaksi, vai kolme Perniöstä eteenpäin ja olen mielestäni noussut ylöspäin koko ajan. Minua uuvuttavat nuo sukset ja laukku, joille en löydä hyvää tapaa kantaa. Ryhdyn työntämään suksiani joidenka päällä lepää laukku. Arvelin etteivät ne pilalle mene koska tien päällä on kauttaaltaan polanne, eikä hiekkatie näy lumikerroksen läpi, myöskään hiekka ei rahise suksien alla. Alamäkiä yritän myös hiihtää laukku toisessa kädessä ja sauvat toisessa kädessä. Hiihtäminen on kuitenkin varsin hankalaa ilman latua. Kova tien polanne ei sovellu hiihtämiseen ja pystyssä pysyminen Karhun puusuksilla on vaikeaa. Yritän hiihtää myös tiepenkkoja pitkin. Kaikki on raskasta, mutta ei auta on päästävä perille. Lunta syömällä jano hellittää. Äitini lähettämät tuliaiset, kahvipaketti, tupakka ja uusi alumiinikattila eivät minua auta. Vähäiset makeiset, jotka sain matkaan, olin syönyt jo junassa. Kello oli yli 2 ja minulla on tunne, että pahin olisi ohi. Olin mielestäni jo yli puolen matkan. Vuoroin kävelin, vuoroin hiihdin ja mietiskelin itsekseni, että mitä siellä saaressa tuumataan kun en saapunut iltakymmeneen mennessä, kuten oli suunnitelma. Kunhan saavun aamutunneilla, on siellä tiedossa melkoinen praataus siitä mitä olen kokenut ja kuinka jaksanut ja eikös sitä ja tätä. Noin klo 4.00 aikaan laskettelen Särkisalon tieltä Klippulan pikkutielle kohti rantaa ja matkaa on enää 2-3 kilometriä Marjasaareen. Mieleni on korkealla, olen kohta selvinnyt miehuuskokeestani, nyt selviän mistä vaan. Hiihtäessäni mietin asioita. Enkä enää usko, että tämän kokemukseni jälkeen matka yksin isolla veneellä Vesterviikkiin Ragnarin luo minulta kiellettäisiin. Olen "mies", täytän 12 vuotta ja olen suoritukseeni tyytyväinen. Aamulla ennen kello viittä olen Marjasaaressa koputtamassa porstuan ovea, mummi avaa oven. Mummi ei tahdo uskoa silmiään ja siitä alkoi praataus, kaiken hyvän tarjoilu, voileipien valmistus, pipareita sain ja pappakin nousee ihmettelemään. Ainakin siinä tunti vierähti ennen kuin pääsin maate alakerran toiseen kammariin jossa talvella yövyttiin paitsi mummi joka yöpyi tuvan vanhassa puisella vuodesohvalla. Olin uupunut mutta mielihyväni oli suuri, olin suorittanut "testin" olin oppinut viemään suorituksen loppuun.

Tämä on ollut eräs tärkeä elämänohje joka on pysyvästi kaiverrettu sieluuni. Ohje heijastuu luonteeseeni, antautua suorituksiin/tehtäviin täysillä, ymmärtäen suorituksen vuorovaikutus ympäristöön.

 

 

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>