View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
kävelemään kohti
Kemiötä/ Taalintehdasta. Astelen tasaista vauhti vaihtaen
suksia milloin oikealle olkapäälle ja milloin vasemmalle
ja samoin laukkua vasemmalla kädellä ja oikealla vuoroin
kantaen. Autoja ei liiku lainkaan, ei liiku ristin sielua, maantie
on valkoinen, kuu paistaa taivaalta en pelkää en pohdi
matkan pituutta. Taivallan eteenpäin mutkaista hiekkatietä,
minun ei ole kylmä ja pakkanen ei käy sen enempää
poskiini kuin myöskään korviini. Laukku ja sukset
rupeavat tuottamaan ongelmia Perniön jälkeen. Olen kävellyt
kilometrin, kaksi, vai kolme Perniöstä eteenpäin
ja olen mielestäni noussut ylöspäin koko ajan. Minua
uuvuttavat nuo sukset ja laukku, joille en löydä hyvää
tapaa kantaa. Ryhdyn työntämään suksiani joidenka
päällä lepää laukku. Arvelin etteivät
ne pilalle mene koska tien päällä on kauttaaltaan
polanne, eikä hiekkatie näy lumikerroksen läpi, myöskään
hiekka ei rahise suksien alla. Alamäkiä yritän myös
hiihtää laukku toisessa kädessä ja sauvat toisessa
kädessä. Hiihtäminen on kuitenkin varsin hankalaa
ilman latua. Kova tien polanne ei sovellu hiihtämiseen ja pystyssä
pysyminen Karhun puusuksilla on vaikeaa. Yritän hiihtää
myös tiepenkkoja pitkin. Kaikki on raskasta, mutta ei auta
on päästävä perille. Lunta syömällä
jano hellittää. Äitini lähettämät
tuliaiset, kahvipaketti, tupakka ja uusi alumiinikattila eivät
minua auta. Vähäiset makeiset, jotka sain matkaan, olin
syönyt jo junassa. Kello oli yli 2 ja minulla on tunne, että
pahin olisi ohi. Olin mielestäni jo yli puolen matkan. Vuoroin
kävelin, vuoroin hiihdin ja mietiskelin itsekseni, että
mitä siellä saaressa tuumataan kun en saapunut iltakymmeneen
mennessä, kuten oli suunnitelma. Kunhan saavun aamutunneilla,
on siellä tiedossa melkoinen praataus siitä mitä
olen kokenut ja kuinka jaksanut ja eikös sitä ja tätä.
Noin klo 4.00 aikaan laskettelen Särkisalon tieltä Klippulan
pikkutielle kohti rantaa ja matkaa on enää 2-3 kilometriä
Marjasaareen. Mieleni on korkealla, olen kohta selvinnyt miehuuskokeestani,
nyt selviän mistä vaan. Hiihtäessäni mietin
asioita. Enkä enää usko, että tämän
kokemukseni jälkeen matka yksin isolla veneellä Vesterviikkiin
Ragnarin luo minulta kiellettäisiin. Olen "mies",
täytän 12 vuotta ja olen suoritukseeni tyytyväinen.
Aamulla ennen kello viittä olen Marjasaaressa koputtamassa
porstuan ovea, mummi avaa oven. Mummi ei tahdo uskoa silmiään
ja siitä alkoi praataus, kaiken hyvän tarjoilu, voileipien
valmistus, pipareita sain ja pappakin nousee ihmettelemään.
Ainakin siinä tunti vierähti ennen kuin pääsin
maate alakerran toiseen kammariin jossa talvella yövyttiin
paitsi mummi joka yöpyi tuvan vanhassa puisella vuodesohvalla.
Olin uupunut mutta mielihyväni oli suuri, olin suorittanut
"testin" olin oppinut viemään suorituksen loppuun.
Tämä on ollut eräs tärkeä
elämänohje joka on pysyvästi kaiverrettu sieluuni.
Ohje heijastuu luonteeseeni, antautua suorituksiin/tehtäviin
täysillä, ymmärtäen suorituksen vuorovaikutus
ympäristöön.
|