25 Pos 1. Vuonna 1995 verotarkastuksen yhteydessä laadittu rikosilmoitus ja tutkinta.

25.1.4


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

 

Arpiainen ja Markku Roiha -nimiset miehet. Arpiainen ja Roiha olivat yhtiön rahoittajia Reinikaisen vastatessa yhtiön toiminnasta. Yhtiö harjoitti kotimaisten videokasettien ja koteloiden valmistamista, myyntiä ja markkinointia. Työsuhteeni Scandexa oy:ssä loppui yhtiön konkurssin yhteydessä muistini mukaan vuonna l99l. Yhtiö ajautui konkurssiin maksuvaikeuksien takia. Muistini mukaan yhtiö perustettiin vuonna 1984. Yhtiön tulosta rasitti Teosto-maksut, jotka ovat merkittävä osa tyhjänkin kasetin tuotantokustannusta. Yhtiöllä oli tehdas ensin Tervakoskella, mistä tehdas siirtyi Hämeenlinnaan. Scandexa oy:n konkurssin jälkeen Yrjö Reinikainen perusti vuonna 1991 kesällä NTC International Ltd:n, joka jatkoi Scandexa oy:n toimintaa Hämeenlinnassa Scandexa oy:n entisissä toimitiloissa. En muista NTC:n omistuspohjaa mutta olen siinä käsityksessä, että yhtiön omisti joko Yrjö Reinikainen yksin tai sitten osan yhtiön osakkeista omisti Markku Roiha. Jos Markku Roiha omisti osakkeita, niin syynä NTC:n osakkeiden omistukseen oli aiemmat saatavat Scandexa oy:ltä ja takausvastuut Scandexa oy:n puolesta. NTC:n jatkaessa Scandexa oy:n toimintaa siirryin Toimisto- ja tilipalvelu Yrjö Reinikainen KY:n palvelukseen, jossa Yrjö Reinikainen toimi ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä. Yhtiö harjoitti kirjanpito- ja toimistopalvelua pääasiassa NTC:lle mutta yhtiöllä cli myös toimeksiantoja muilta yhtiöiltä. NTC:n osuus cli ehkä noin 50 prosenttia tilitoimiston liikevaihdosta. Päätyöni cli hoitaa NTC:n kirjanpito. Siirtyessäni ko. yhtiön palvelukseen hoidin Scandexa oy:n kirjanpidon asianmukaiseen kuntoon.
Muistini mukaan syksyllä 1991 NTC avasi Turussa myyntikonttorin. NTC:n kanssa samassa talossa toimi CityLink oy -niminen yhtiö, jolle siirrettiin videokasettien valmistus. Olin NTC:n myyntikonttorin avajaisissa mukana, jolloin pidettiin palaveri, jossa ilmoitettiin, että CityLink oy:n kirjanpito ei tule hoidettavakseni, vaan yhtiön kirjanpidon hoitaa joku Turussa toimiva tilitoimisto. Tähän palaveriin osallistui CityLink oy:n tilintarkastaja, Yrjö Reinikainen ja Vesa Kuusisto -niminen mies, jonka uskoin olevan CityLink oy:n toimitusjohtaja.
Minulle tuli hieman yllätyksenä tieto siitä, että CityLink oy:n kirjanpidon hoitaa joku ulkopuolinen tilitoimisto. Oletin, että voin hoitaa myös CityLink oy:n kirjanpidon, koska olin hoitanut NTC:n kirjanpitoa Lisäksi yhtiöt toimivat samassa talossa Turussa. Yrjö Reinikainen eikä kukaan muukaan kertonut minulle syytä kasettien valmistustoiminnan siirtämiseen CityLink oy:lle. Mietin kyllä itsekseni asioita ja tulin siihen lopputulokseen, että tämä muutos täytyi liittyä Teosto-maksuihin, koska Reinikaisella ja Scandexa oy:llä oli ollut suuria ongelmia Teosto oy:n kanssa liittyen kasettimaksuihin. CityLink oy:n omistuspohjaa en tiedä.
CityLink oy:n toiminnan alkaessa avustin Vesa Kuusistoa kirjanpidon aloittamisessa, koska Kuusisto ei ymmärtänyt kirjanpidon aloittamisesta eikä kirjanpidosta mitään. Kuusisto oli aiemmin ollut töissä Scandexa oy:ssä tuotantopuolella ilmeisesti työnjohtajana. Minulla on sellainen käsitys, että Kuusisto oli eronnut tai erotettu Scandexa oy:n palveluksesta joidenkin henkilökohtaisten syiden takia. Jatkossa hoidin CityLink oy:n reskontran päivityksen kuukausittain vuoden 1992 puolelle, jolloin CityLink oy:lle syntyi taloudellisia ongelmia.

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>