29.Pos.3. Sisä-Suomen lääninverovirasto asianvalvoja Erja Ristola valittaa päätöksestä Turun Hovioikeuteen

29.3.3.


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Erja Ristola selvittää eri verotarkastuskertomusten ajankohtia sekä niiden numerointia. Tästä voi päätellä, että kyseiset verotarkastuskertomukset ovat valmistuneet v.-96. (NTC:n verotustoimenpiteet suoritettiin jo v.-95) (Numeroinnista lähemmin: ks. 16 Pos.2. Verotarkastuskertomusten määrä ja menettely.)

Samassa yhteydessä kerrotaan tarkastuskertomuksessa selvitetyn NTC International Ltd kirjanpidosta puutuvan videokasettien myynnistä kertyneitä varoja? tällaista väitettä ei verotarkastuskertomuksessa ole esitetty! Seuraavaksi todetaan pankkitileilleni tulleen suorituksia vuosina 1991-1993. Verotarkastuaineisto on käsitykseni mukaan esittänyt väitteen, että CityLink Oy:n ostamien raaka-aineiden ja myymien tuotteiden välisissä suhteissa olisi ollut havaittavissa erotus, josta verotarkastajat olivat suorittaneet eilaisia simuloituja laskemia ja joiden avulla he pyrkivät osoittamaan puuttuvaa myyntiä. Mitä tulee NTC:n suoritettuun tarkastukseen vuoden 1993 osalta - josta kerron ostiskossa 13 Verotarkastukset I ja vastine 1994 (kuulemismenettely) ei yhtiön ostoissa ja myyneissä havaittu eroa, joka olisi antanut oikeuden jälkiverotukseen.

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>