View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
Ragnarin ensimmäinen paatti
oli yksisylinterinen, sellainen suoranokkainen keskimoottoripaatti.
Koneen käynnistäminen tapahtui raskasta vauhtipyörää
pyörittämällä ja tätä minä varsin
pelkäsin. Vauhtipyörän kanssa Ragnar oli joskus loukannut
peukalonsa ja myös hän kunnioitti koneen oikkuilua niin,
että suojasi peukalonsa aina kämmenpuolelle konetta käynnistäessään.
Paatti oli varsin kapea ja sitä ei voinut sanoa kauniiksi.
Sen suora tylppä nokka oli näille paateille hyvin tunnusomainen,
kaunis se ei todellakaan ollut. Paatti koneen käydessä
tärisi ja vapisi varsin tuntuvati eikä tuo turvalliseltakaan
vaikuttanut. Ragnarin paatin tunsin äänestä hyvin.
Joka päivä kovasti häntä Marjasaaressa odotettiin,
josko tänään hän tulisi kylään. Ragnar
kävikin usein ja se oli aina kovin hauska tapahtuma. Ragnar
on hauska veijari sanan varsinaisessa merkityksessä ja on sitä
vieläkin. Hänestä olisi tullut monelle lobbarille
hyvä kouluttaja small talkista. Ihmiset viihtyivät hyvin
hänen seurassaan. 1960-luvun alussa Ragnar rakensi omakotitalon
mantereelle. Olin minäkin puruja kantamassa, kuin myös
laudoista nauloja irrottamassa ja suoristamassa. Jotain hommaa tein
myös sirkkelillä – klapeja ym. sirkkeliä
pelkäsin ja kaikki hommatkaan sillä ei muistu mieleen.
Laudanpätkistä klapeja hakatessa sivalsin kirveellä
myös käteeni, peukalon yläpuolelle kämmenen
reunaan niin, että siitä irtosi tikkuaskin kokoinen kappale
ihoa pölkylle. Ragnarin aivan uudella paatilla sitä kiireen
vilkkaan ajettiin vajaan 10 km päähän Särkisalon kirkolle lääkäriä
tapaamaan. Olihan meillä irti leikkaantunut iho mukana, mutta
ei sitä kiinni saatu. Annettiin troppeja, mitä lie tehtiin
ja aikani sitä podettuani käsi tuli hyvin merkattuna kuntoon.
Mitään haittaa kämmenelle ei aiheutunut, vain arvet
ovat jäljellä.
Ragnarin (enoni) ja Tertun sekä heidän
neljä lastaan Ritva, Reijo, Keijo, Tarjan elämä helpottui
huomattavasti asumus olosuhteiden muutosten johdosta. Elämän
kevenemisen myötä kasvoi hyvinvointi myös mentaalisella
tasolla millä lienee ollut tuohon aikaan varsin suuri merkitys.
Työpäivät olivat pitkiä merellä, myös
loputon tekemättömien töiden määrä
maissa vaativat miehestä kuin perheeltä paljon. Uudisrakennuksen
valmistumisen aikoihin Ragnar sai hankittua (jo aiemmin mainitsemani)
uuden moottoriveneen joka oli tuohon aikaan varsin fiini. Vene oli
sellainen perinteinen saaristolaismoottorivene. Siinä oli etukajuutta
sekä katettu kansitila, jossa olivat ruori sekä moottorin
suojakotelo. Veneen perätila oli avoin ja sitä kiersi
asianmukainen istuin. Veneen kannen pystyi kiertämään
parrasta pitkin, pitämällä hytin katossa olevista
rivoista kiinni. Vene oli valmistettu männystä ja sen
lakkaus on kestänyt hyvin hoidettuna näihin päiviin
saakka. Vene oli tuohon aikaan taatusti Ragnarin mieltä kohottava,
sekä pienen ylpeyden aihe. Veneelle myös rakennettiin
asiallinen venevaja joka on yhä käytössä.
Kesäaikaan oli mummille ja papalle tehtävä
kaikki polttopuut. 50- luvulla puoltaväliä edeltävänä
aikana muistan ainakin Aspin käyneen niitä myös tekemässä.
Asp oli mukava kaveri jonka kanssa yritin painiakin. Ensimmäisen
tupakan minulle tarjosi Asp jo 8-9 vuotiaana. Kun kerran työmiestupakka
suussa palasin takapellolta pirttiin kertomaan, että täältä
saapuu herrasmies, niin pian kyytiä saivat tupakka sekä
Asp. Hyvin mummi tämän muisti vielä vuosikymmenien
kuluttua kun hän kertoili mitä kommelluksia olin tehnyt.
Ei minusta sittemmin koskaan tullut tupakkamiestä. Herrasmies
voi vielä tulla?
Halkojen sahaamista ja klapien hakkaamista tuntui alku kesästä
olevan yli kärsivällisyyteni. Vuosien varrella opin huomaamaan,
että aina ne lopuksi tulevat tehtyä ja määräkin
tuntui pienenevän varttumisen myötä. Nämä
puhdetyöt lisäsivät voimiani. Ruumiinrakenteeni sekä
hyvä yleiskuntoni onkin peräisin Marjasaaressa, Ryynarin
maatilalla ja merellä tekemästäni ruumiillisesta
työstä. Joka päivä soudin yli meren Koivulahteen
hakemaan päivän postin sekä juomaveden jota saaressa
ei kesäaikaan ollut. Vesi - jota saaressa saimme matalasta kaivostamme,
oli laadullisesti heikkoa, se riitti vain eläimille, peseytymiseemme
ja muuhun talousvesitarpeeseen. Koivulahdessa sijaitsi lähde,
joka pystyi tuottamaan mielin määrin huippuhyvää
vettä. Mikä parasta keskellä kesää oli
että lähdevesi oli myös varsin kylmää.
Lähde sijaitsi kapean lahden pohjoisrannassa. Vastapäätä
lahtea sijaitseva niemi kuului Klippulan/ Salon lastensiirtolalle. Lähteestä
oli myös kyseinen lahden toisella puolella sijaitseva lastensiirtola Klippula vetänyt teräs putken,
jota pitkin se pumppasi tarvitsemansa talousveden käyttöönsä.
Minusta tuntui, että lähteestä olisi voinut saada
vettä vaikka koko kylälle ilman että olisi siitä
vähentynyt. Lähteestä lorotti ohivirtausputkea
pitkin vesi mereen, lähteen tuotto oli niin
suuri.
Salon lastensiirtolalla oli minulle varsin suuri
merkitys. Klippulassa vierailin joka päivä noin klo 17.30–18.30
aikaan. Tehtäväni oli hakea vesi ja posti Koivulahdesta
sekä sieltä soutaa seuraavaksi Klippulaan tai toistapäin.
Päätin itse missä järjestyksessä asiat
tulivat hoitaa. Tuulella oli kuitenkin aina merkitystä, kuin
myös sillä mikä juomavesitilanne saaressa oli. Aina
ei ollut pakko mennä Koivulahteen, mutta Klippulasta oli ruokajätteet
"laski" noudettava elukoille joka päivä. Lastensiirtolassa
kerättiin ruokajätteet 30/50 litran hinkkeihin, siis isoihin
maitohinkkeihin, jotka sitten noudin aina päivän päätteeksi
saareen. Näistä ruuan tähteistä sitten syötettiin
kanoja, lehmällekin löytyi aina jotain, sika sai myös
osuutensa. Oli varsin tärkeää saada käyttöön
nämä ruuantähteet, jotka syntyivät vajaan 100
ihmisen lastensiirtolan päivittäisestä ylijäämästä.
Pikkupoikana jopa 50 litran hinkin käsittely tahtoi käydä
voimille. Päärakennuksen, jossa sijaitsi myös keittiö
ja ruokala, takana oli kapea käytävä "polku"
jota reunusti korkealle nouseva kallio. Hinkki oli täällä
|