View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Olin kouluaikana kerännyt kerrostalomme asukkailta jätepaperia jonka niputin sekä kuskasin paikalliseen kenkäkorjaamoon. Kilosta jätepaperia sain tuolloin 3:- markkaa. 50-luvun puolivälissä perheemme muutti Kuusitie 15:sta Mannerheimintie 81:n. Aloin tuolloin laajentaa paperinkeräysreviiriäni. Muutamien viikkojen välein tein kierroksen lähitaloihin. Pian tulin tutuksi asukkaille ja niin he säästivät jätepaperinsa minulle. Jätepaperin keräyksestä sain hyvän lisän viikkorahoihin. Iltaisin kävin aktiivisesti meilahden kirkon järjestämissä kerhoilloissa. Siellä mm. minulle annettiin tehtäväksi varojen kerääminen kirkon kristilliselle poikatyölle. Myin erilaisia rintamerkkejä sekä tarroja, joita eri vuodenaikojen – teemojen - sekä vuosien mukaan, oli kristillisen poikatyön nimissä valmistettu. Merkkejä - teemasta riippuen - oli myynnissä joskus pidemmänkin aikaa. Yleensä niitä myytiin vuoden lopulla ja alkuvuodesta. Merkkien myynti rimputtelemalla ovikelloja, asunto/asunnolta ei ollut helppoa, mutta järjestelmällisesti oli sekin tehtävä, talo - talolta, asunto - asunnolta.
Yömyöhällä, varsinkin viikonloppuisin kannatti ravintola Tullinpuomin edessä seisoskella. Aina silloin tällöin yhden tai kahden merkin ostajan lisäksi joku hyväntuulinen ”kiho” osti koko arkillisen merkkejä "tarpeisiinsa". Merkkien myyjänä sain kiitosta sekä hyvää palautetta kristillisen poikatyön organisaatiolta. Korvaukseksi hyvästä myynnistä en saanut rahaa, joskus sain tavarapalkintoja, mutta sain tunnustusta. Sain kirkon kerhotoiminnan esimiehiltä 15 vuotiaana oman poikakerhon huolehdittavakseni. Emme me juniorit mitään syvästi hengellistä puuhaa saaneet aikaiseksi, mutta mm. elokuvia ja projektorin pystyin viikoittain kerhoiltoihin lainaamaan. Suomi - USA seura on minulle jäänyt mieluisasti mieleen, sieltä löytyi kaikenlaisia filmejä lainaksi. Katsoimme dokumentteja, kulttuurifilmejä, kuin myös piirrettyjä. Niistä me pojat pidimme ja kerhotoiminta sujuikin ilman ongelmia.

Koulun käynnin ohella minulle riitti puuhaa yllin kyllin. Kotona rakensin Märklin junarataa suuremmaksi ja suuremmaksi. Osat rataan olivat varsin kalliita, mutta pikkuhiljaa sain lisää vetureita ja vaunuja sekä muita radan varusteita. Ulkona touhusin polttomoottorilennokkien kanssa. Olin yhden illan viikosta seurakunnan lennokkikerhossa jossa varsinainen lennokkien rakennustaito opiskeltiin. Suurin lennokki jonka rakensin, oli kaksimoottorinen Mosquito. Tätä konetta en koskaan lennättänyt, vaan sen vuosia myöhemmin myin. Olisi ollut viikkojen suru ja huomattava taloudellinen menetys jos se olisi omien käsien aikaansaannoksena murskaantunut. Olin myös kiinnostunut kaikesta urheilusta, varsinkin hiihto ja jääkiekko olivat sydäntä lähellä olevia harrastuksia. Jääkiekosta on jäänyt mieleeni Töölön Vesa (nykyinen Jokerit) jossa pelasin jääkiekkoa.

Pihamme reunassa sijaitsi kaupungin lasten leikkikenttä (on vieläkin) jossa myös kesäisin pelattiin mm, nelistä ja pesäpalloa. Talvella kenttä toimi luistelukenttänä. Lähimetsä ulottui laakson kenttään ja Ruskeasuon puistoalueeseen jossa oli hiihtoladut. Nuorena 13–14 ikäisenä pisin hiihtomatka oli kun hiihdin laakson kentältä Haagan retkeilymajalle neljä kertaa yht. 40 km. Yksi lenkki oli 10 kilometriä ja jokaisesta lenkistä sai leiman sitä varten saamaani korttiin. Näillä korteilla ja saavutetuilla leimojen määrällä haettiin alueen poikaporukan kunnioitusta.

Harrastuksiini tarvitsin rahaa ja niin minun oli myös löydettävä töitä ansaitakseni varat joilla harrastukseni voisin rahoittaa. Aloin 11 vuoden ikäisenä koulun jälkeen - iltapäivisin - kuljettamaan polkupyörällä kukkalähetyksiä pitkin Helsinkiä. Olin sopinut Mannerheimintiellä lähellä Gulf huoltoasemaa sijaitsevan kukkakauppiaan kanssa, että koulun jälkeen otan aina yhteyttä häneen. Varsinkin viikonloppujen lähestyessä kuin myös usein maanantaisin oli kukkakauppiaalla useita paketteja vietäväksi. Näistä lähetin tehtävistä sai huomattavasti paremman ansion kuin jätepaperia keräämällä. Joulun alusaika olikin sitten aivan oma juttunsa. Kiireisimpään aikaan joulun tienoilla sain isältäni apua. Hän Saabillaan kuljetti minua, auton takapenkki paketteja täynnä, osoitteesta toiseen. Hyvin yhteistyömme sujui ja jostain isäni sai tämänkin ajan otettua vaikka muuten hänen työpäivänsä olivat hyvin täysipäiväisiä. Isäni ei näistä kuljetuksista koskaan omia kulujaan minulta pyytänyt. Kaikki oli pyyteetöntä apua. Isäni ja Äitini avun olen monessa vaikeassa paikassa saanut syvästi tuntea, niin taloudellisena tukena kuin muunakin apuna, lapsena ja varttuneempanakin. Ennen kaikkea olen aina kokenut kodin - rauhan ja rakkauden - turvasatamana. Isäni ja Äitini yhteiselon harmonia on luonut kotiini syvän rauhan tunteen. Isäni uskoon tuleminen keski-iässä on ollut omiaan synnyttämään vanhempieni kotiin lämminhenkisen ja ymmärtävän ilmapiirin.

Isäni on syntynyt 1.7. ja saanut nimekseen samalle päivälle osuneen nimipäivän Aaro. Isäni isä oli rauravaaran kanttori ja nimen antaminen on varmasti ollut hänelle kovin helppoa. Kun tutkin nimipäiväsanoja, panin merkille selityksen Aaro nimen raamatulliselle yhteydelle. Aaron kutsuttiin Mooseksen työtoveriksi siksi, että Mooseksella oli "hidas puhe ja kankea kieli" ja Aaron oli puhetaitoinen. Puhetaitoon ei kuulunut vain se, että osaa ja uskaltaa avata suunsa. Yhtä tärkeää on ymmärtää mitä ja milloin puhuu. Isäni on aina pitänyt meille ruokarukouksen, sekä kunnioittanut pyhän tai raamatullisten juhlapyhien merkitystä. Lisäksi hänellä on voimakas tarve kytkeä raamatun opit ja jumalan sana kaikkeen arkiseenkin keskusteluun. Isäni on saanut nimensä miehen mukaan.