3. Tärkeitä ratkaisuja. Kaupantekoa - Finn-Mayrei Oy v.1970 alkaennTitle Hoviväk

3.11


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Ossi Nieminen hoiti vaativimman jyrsinnän, Aulis valvoi projektia sekä osallistui myös varsinaiseen työhön. Hokkanen vastasi kipinätyöstöstä ja onnistui kuten aina 100 % varmuudella hyvään tulokseen. Koko työkalutehdas yhdessä suunnittelijoiden kanssa osallistui tähän projektiin. Kolmen viikon kuluttua suoritimme koeajon ja vein Rosenlewin kodinkonetehtaan suunnittelijoille sekä projektijohtajalle Poriin muutamia kymmeniä näytteitä. Hyvin kiitollisena onnistumisestamme he samalla ilmaisivat myös vahvasti epäilleensä meidän mahdollisuuksiamme työkalun valmistamiseksi. Olimme tehneet noin 60 pitkän 6 senttiä korkean ja 5 senttiä syvän ritilän muotin, joka teknisesti oli hyvin vaativa, alle neljässä viikossa. Muotti painoi noin 650 kg ja sen valmistamiseen oli uhrattu yli 600 työtuntia. Tämän jälkeen saimme runsaasti töitä Rosenlewin kodinkonetehtaalta ja täys-pitkä rekkamme kävi tulevaisuudessa Porissa v-79–83 parhaillaan jopa kaksi kertaa viikossa kuljettaen erilaisia jääkaapin muoviosia.. Valmistimme tuolloin suurimman osan erimerkkisien jääkaappien ja pakastimien muoviosista Elektroluxin tehtaalle Poriin (ent. Rosenlew). Samoin valmistimme myös muoviosia Helkaman jääkaappeihin ja pakastimiin Forste Oy:lle Forssaan. Forste heidän valmistamiin Helkama jääkaappeihin olimme valmistaneet osia aikaisemmin, ennen kuin Rosenlew yhteistyömme alkoi.

Muovitehtaamme valmisti 80-luvun alussa - yli 20 ruiskuvalukoneen kapasiteetilla - yli miljoona muovituotetta päivässä. Tuotteita oli Aarikan muoviverho paloista - kaivonrenkaaseen. Airam pariston pienestä kannesta - ruiskupuristamaamme suureen Lumikolaan. Lumikolat, lasten kola ja suuri lumikola olivat omaa tuotantoamme. Teimme vuosittain satoja tuhansia karamellirasioita, korurasioita, ym. erikoispakkauksia. Kotitalouksiin teimme taikinakulhoista lautasiin tai kahvikupeista juomalaseihin. Suurin kotitaloustuote oli ruokailuvälinelokerikko joita asennettiin keittiön vetolaatikoihin. Volyymiltaan suuri tuote oli tietysti erilaiset tulpat, pikarit ja talous-tuotteissa minikori ja lasten liukuri. Armeijalle teimme erikoisakun kuoria sekä myös tuotteita joista annoimme vaitiololupauksemme. Mielenkiintoinen tuote oli myös hengityssuodatin jonka osia teimme Kemiralle. Lähes kaikkien tuotteiden muotit olimme valmistaneet omassa työkalutehtaassamme. Oman työkalutehtaan rooli kytkeytyi vahvana siteenä muovitehtaan kehitykseen. Harvoin muotteja tilattiin ilman, että niillä myös valmistettaisiin muovipuristeet. Leikkaustyökalut (metalli) olivat oma lukunsa, ne menivät aina asiakkaiden omaan käyttöön.
Olimme Ruotsalaisen Hammarplastin alihankkija, suoritimme heille ruiskupuristusta. Muotit, pakkaukset sekä apulaitteet tulivat heiltä. Useimmat raaka-aineet toimitettiin meille heidän toimestaan. Hammarplastin tuotevalikoimansa kotitaloustuotteissa oli lähes kaiken kattava. Valmistimme heille rekka-autollisen tuotteita kuukausittain.

Pos. 3.7. Inhimilliset puoleni nousevat pintaan – purjehdus ja yrittäminen

Moottoriveneellä paikasta toiseen siirtyminen ei täyttänyt sitä tarvetta joka merellä viihtymiseen minulle oli kasvanut. Keväällä –78 myin Fjord 21 veneeni ja hankin tilalle Lady Helsman merkkisen purjeveneen. Purjeveneen löysin Helsinkiläiseltä harrastajalta joka oli itse kalustanut ja rakentanut veneen. Viikonloput sekä yleensä viikon lomani kesällä halusin viettää oleskelemalla merellä. Vene sopi minulle, se oli kapea mutta sen myöten hyvin helppo purjehdittava. Olin kolmekymppinen, perheellinen ja työni pyöritti mieltäni yötä päivää. Purjehtiminen Turun saaristossa loi oivalliset puitteet rauhoittumisella, tämä olisi pitänyt tuolloin ymmärtää. Vaikka emme Marjan ja Paulin kanssa voineetkaan joka viikonloppu ajaa Kuhmoisista Turkuun purjehtimaan ovat tuon ajan kesäkuvat jääneet pysyvänä kaukokaipuuna mielikuviini. Ottamassamme kuvassa näen kauniin aurinkoisen kesäpäivän, veneen laiturissa, Paulin kannella liivit päällä, Marjan tarkkailemassa häntä sekä itseni istumassa kannella nypläämässä köyttä. Näitä hetkiä olisi meillä saanut olla enemmän. Kertaakaan emme tuohon aikaan viettäneet yhteen menoon yli viikon kesälomaa.
Muutamia kertoja kutsuin myös tärkeitä asiakkaitamme purjehtimaan. Olimme kerran myös yhtiömme konttorin miesten kanssa purjehtimassa. Tästä kokemuksesta jäi hyvä mieli sekä mieleen painuneita kokemuksia. Antti Vilenius toimi tuolloin muovitehtaan tuotantopäällikkönä. Hän ihastui niin purjehtimiseen, että hankki purjeveneen ja sille kotisatamaksi Kuhmoisten sataman Päijänteen rannassa. Kerran olin hänen kanssaan Päijänteellä purjehtimassa. Antille tulikin purjehtimisesta hyvin tärkeä harrastus jonka parissa hän kulutti kesäisin suurimman osan vapaa-ajastaan.

Pos. 3.7.1 Yrittäjä tunnustusta - sekä riskejä

Hieman ennen 80-luvun vaihdetta Kunnanjohtaja Heikki Suontausta soitti minulle. Hän kertoi, että kunnanhallitus keskustelee Yrittäjäpalkinnon jakamisesta, että ehdolla olen minä ja paikallinen kalastaja. Paikallinen kalastaja Kääpä, joka harjoitti kunnassa myös vähittäiskauppaa (kalastustarvike ym.) yhdessä vaimonsa kanssa ovat lähiaikoina myymässä liiketoimintansa. Heikki kertoi kunnassa oltavan sitä mieltä, että hänelle ei myöhemmin voi antaa yrittäjäpalkintoa jos sitä nyt ei anneta. Minä kuulemma voisin saada sen myöhemmin. Ilmaisin oman käsitykseni asiasta. Kyseisellä henkilöllä ei ollut palveluksessaan yhtään työntekijää. ("saan myöhemmin oman tunnustuspalkintoni verottajalta")

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>