View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Koulutimme myös halukkaita oppisopimuksella jonka katsoimme turvaavan ammattitaitoisen työvoiman kehittämisen.

Pos.3.1.4 Teollinen toiminta sekä organisaatio kasvavat ja myös arkielämänkokemukset

Vuonna 1973 keväällä palkkasin työkalukonepajan työnjohtajaksi teknikko Kauko Kanniston, hän muutti Orivedelle Tampereelta, kuten useat konepajamme työntekijät olivat tehneet. Kauko jäi mieleeni persoonallisena ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tulleena henkilönä. Monia mieleen painuneita kommelluksia hänelle tapahtui. Kerron tässä erään episodin.
Olimme palaverin jälkeen illallisella paikallisessa ravintolassa josta yöllä siirryimme kotiini turisemaan. Kauko asui perheensä kanssa Knaappilan koululla joka sijaitsi noin 10 km päässä Orivedeltä Kangasalan tietä etelään. Oli lauantai varhaisaamun tunnit, kun Kauko nappasi eteisestämme pikkutakin päällensä ja lähti kävelemään yli kilometrin päässä sijaitsevalle Oriveden bussiasemalle. Siellä hän hyppäsi bussiin. Bussin edettyä Jyväskylän tielle tuli rahastaja myymään matkalippua, tässä vaiheessa Kauko huomasi, että hänellä on väärä takki päällä ja taskuissa ei ole rahaa ja lisäksi hän on menossa väärään suuntaan, pohjoiseen, kun pitäisi mennä etelään. Matkaa oli tehty muutamia kilometrejä kun Kauko hyppäsi bussista ja lähti taapertamaan kohti Orivettä. Muutaman tunnin kuluttua Kauko soittaa ovikelloamme ja kertoo ottaneensa väärän takin jossa ei ollut myöskään rahaa. Vaihdettua takin hän pinkaisi kiireesti takaisin bussiasemalle, koska vanhan tien kautta oli lähdössä bussi Tampereelle johon hän aikoi ehtiä. Kauko ehti bussiin ja huokaisi helpotuksesta, väsyneenä mutta onnellisena.
Bussi oli pysähtynyt linja-autoasemalle kun rahastaja naputti Kaukon olkapäätä kysellen, että eikös hänen pitänyt jäädä pois Knaappilan pysäkillä, nyt ollaan jo Tampereen linja-autoasemalla. Kauko oli nukahtanut Orivedeltä lähdettäessä ja nukkunut koko, noin tunnin, matkan Tampereelle saakka. Kaukon ei auttanut kuin tutustua uudelleen aikatauluihin selvittääkseen milloin hän pääsisi Knaappilaan. Klo 16.00 tienoilla oli lähdössä bussi Kangasalan kautta Orivedelle johonka Kauko päätti tähdätä. Nyt hänellä oli sopivasti aikaa käydä Hämeenkadulla jossain ottamassa oluet saadakseen vointinsa paremmaksi. Kävellessään takaisin päin kaupungilta kohti bussiasemaa tapasi hän anoppinsa joka ihmetteli mitä Kauko tekee Tampereella, koska he ovet illalla tulossa heille Knaappilaan kylään.
Kauko kertoi minulle tästä episodista seuraavalla viikolla, myös ettei ollut kyennyt nauramatta tapahtunutta anopille kertomaan. Kauko oli juuri ennen anopin perheen saapumista ehtinyt, Bussilla, illaksi kotiin.

Konttorissamme vallitsi hyvä henki. Marja oli v. – 72 keväällä aloittanut työt konttorissamme, hän tuli aina hyvin juttuun kaikkien kanssa. Marja ystävystyi eritoten Pirkon kanssa jonka tehtävänä oli taloushallinto. Pirkko oli Ekonomi, varsin pirteä, hyvännäköinen, mukava pakkaus. Kun hän myöhemmin palasi Tampereelle, ja eteni urallaan, kävimme hänen ja miehensä Alpon luona muutamaan otteeseen kylässä. Konttoripäälliköksi palkkasin, paikallisen kansallisosakepankin johtaja Mattilan suosituksesta v. – 72 vaihteessa Jarmo Saaren. Hänen kanssaan ystävystyimme ja vietimme myös vapaa aikaa yhdessä, kyläilyn ym., merkeissä. Myöhemmin Jarmo Saari siirtyi meiltä Riihimäen lasin konttoripäälliköksi. Yhteistyökin säilyi, koska yhtiömme oli myös Riihimäen lasin yksi toimittaja muovitulpissa ja korkeissa, meille liikesuhteella oli huomattava liiketaloudellinen merkitys.
Muoviosaston työnjohtajaksi palkkasin Jarmo Saaren suosituksesta hänen tuttavansa Vesa Kuusiston. Vesa oli aiemmin ollut töissä perheyhtiön kenkätehtaassa (myös johtokunnassa) joka oli sukupolvenvaihdon jälkeen ajautunut vararikkoon. Vesalla oli kokemusta työnjohdollisista tehtävistä kuin myös yritystoimintaan liittyvästä kokonaiskuvasta.

Pos.3.2.1. Pienyrittäjän rooli – 70 luvun rahoitusmarkkinoilla

Myyntimme kehittyi lähialueilla sekä viennissä, joista Saksaan Neckermanin tavaratalolle tekemämme toimitus on jäänyt mieleeni. Tämä kauppasuhde avasi myös silmäni pankkimme suhtautumisessa.
Olin ostaessani Stubbe ruiskuvalukoneita saanut mahdollisuuden tutustua Saksalaisen tehtaan myyntipäällikköön joka oli kovin kiinnostunut vesisuodattimemme myyntimahdollisuuksista. Hänen tiedustellessaan lupaani saada esitellä tuote muutamille jälleenmyyjille olin asiasta otettu ja lupasin hänelle kaiken tarvittavan tuen. Ei aikaakaan kun saimme 10.000 suodattimen tilauksen Neckermanin tavarataloketjulta. Tämänkin kokoiset erät kykenimme toimittamaan varastostamme. Varastossamme saattoi parhaillaan olla 20–30.000 vesisuodatinta. Noin kolmenkymmenen päivän kuluttua toimituksesta saapui kirjattu kirje Neckermanilta joka sisälsi vajaan 150.000 markan shekin. Toimitin shekin paikalliselle liikepankin johtaja Mattilalle, joka suurella mielihyvällä otti shekin vastaan luvaten siirtää varat tilillemme muutaman päivän sisällä. Tuotteidemme vientivolyymi ylitti kotimaan myynnin (huomioidessamme myös Bernerin kautta tapahtuneen vientimme - joka laskutettiin heiltä). Myyntimme oli ensimmäisen kolmen vuoden aikana noussut noin kolmeen miljoonaan markkaan. Yhtiö työllisti pyöreät 30 ihmistä.