View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Vakuusarvojen laskiessa, osin romahtaessa, ryhtyivät pankit imuroimaan markkinoilta takaisin antamiaan luottoja. Pankeilla oli kiire, kiire johti toimintatapoihin joita ei voi nimittää yhteiskunnan kannalta rakentaviksi - kestäviksi. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden perintä johti kierteeseen. Perintä tai ulosotto oli usein syy omaisuuden realisointiin sekä konkursseihin.  Lisääntynyt omaisuustarjonta, jota vararikot ruokkivat, kuin myös velallisten omatoimiset realisoinnit, aiheuttivat markkinoilla runsasta omaisuustarjontaa, mikä johti vääjäämättä ylitarjonnan vaikutuksesta - varallisuusarvojen laskuun. Taloudellinen lama johti tuotannon arvon laskuun sekä hyvinvointivaltion rahoitusvaikeuksiin. Seuraavaksi suurtyöttömyyteen. Yrityksiä kaatui ja kaadettiin urakkavauhdilla, talouselämämme päätöksentekijöillä oli kiire, kiire hankkia rahaa kasvavaan budjettivajeeseen. Konkurssien kautta syntyi suurtyöttömyys sekä sosiaalipoliittinen lama, valtioneuvostolla oli kiire, kiire suorittaa sosiaalipoliittisia leikkauksia.

Vuonna 1991 Pörssikurssien ja asuntojen hintojen lasku on jatkunut jo lähes kaksi vuotta. ”Kansantalouden ongelmat ovat erittäin vakavat; ne eivät ole suhdanneluonteisia, vaan myös rakenteellisia”, lausuu VM 1991. Pääministeri Esko Ahon hallitus nimitettiin 26.4.1991. Ilmoitus 14.5, kansallisosakepankin valuuttatappiot ovat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 950 miljoonaa mk. 31.7 Suomessa on ennätysmäärä työttömiä ja työttömyysaste ylitti 10 % ja valtion työttömyysmenot kasvoivat yli 10 miljardin markan. 19.9 Suomen pankki otti SKOP:n haltuunsa.  Syksyllä nähtiin ennenkokemattoman suuria yönylikorkoja parhaimmillaan 60–80% tasoa. Pitkäaikaistalletusten erääntyminen loi paniikkitunnelmaa pankeissa.

Ahon uusi hallitus, halusi jatkaa Demarien valitsemaa päättäväistä doktriinia - vahvasta valuutasta. Norja hieman aiemmin ja Ruotsi 1991 olivat siirtyneet ECU kytkentään. Suomelle tuli kiire, huolimatta vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta, haluttiin ”mennä pää pystyssä Eurooppaan”: Gulberg.

Devalvaation olisi ollut tässä vaiheessa syytä, - mutta juuri pari vuotta aiemmin suoritettu revalvointi olisi joutunut nyt outoon valoon jos devalvointiin olisi ryhdytty. Päätettiin antaa talouden ”marinoitua”. ”Me yritimme kynsin hampain pitää kiinni kiinteästä kurssista”. Kullberg, Kiander ja Vartia 1997: asiassa varsinaisena päätöksentekijänä toimi Presidentti Koivisto.

Teollisuuden keskusliiton puh.joht. vuorineuvos Casimir Ehrnrooth erosi toimestaan ja kirjoitti Helsingin sanomiin artikkelin, jossa päätös tuomittiin: ”Ennustan, että tehty valuuttakurssipäätös joudutaan muuttamaan ennen pitkään, eli silloin kun sen seuraukset tajutaan. Rohkenen toivoa Suomen Pankin johtokunnan taholta moraalista rohkeutta kantaa vastuu myös silloin syntyvässä tilanteessa”, Ehrnrooth 1991. Kansantalouden professori Jouko Paunio: ”tällä päätöksellä vahvistettiin jyrkkä suhdannelaskun jatkuminen. Suomen taloudessa onkin mitä todennäköisimmin syntymässä kestoltaan ja syvyydeltään vuosisadan pahin suhdannelama”.

Varsin pian kiihtyi valuuttapako ja (muutamaa kuukautta ECU päätöstä myöhemmin) marraskuun 14 päivänä 1991 Suomen Pankin ja valtioneuvoston taloustaiturit olivat pakotettuja devalvoimaan ”vahvan” markan. Markkaa ei jätetty kellumaan vaan Aho ja Kullberg sopivat devalvaatio prosentiksi 14 %. Työttömyys kiihtyi edelleen ja samaan aikaan hallitus kieltäytyi kaikista elvytystoimista. Varat käytettiin pankkitukeen. >Tiukkaa linjaa perusteltiin ”viisaalta” talouspoliittiselta taholta seuraavasti: ”määrätietoinen ulkomaisen velkaantumisen pysäyttäminen ilman, että olisi välillä annettu periksi paineille kotimaisen kysynnän lisäämiseen, on ollut välttämätöntä:” Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos 1993< Yksityisen kysynnän romahtaminen oli myös selkeässä suhteessa korkeaan korkotasoon jota hoviväen toimesta ylläpidettiin 1989–1992 välisenä aikana.  

Suomen pankissa todettiin SKOP:n tappiot vuonna 1991 olleen noin 7 miljardia mk. 6.8.91 Hallitus julisti 8. kohdan talousohjelman jolla yritettiin rauhoittaa rahoitusmarkkinoita. Ohjelman mukaan, markkaa ei devalvoida, ”yrityksiä tuettaisiin” ja julkisia menoja leikattaisiin. Oli kulunut kuukausi edellisestä kun päätös markan kellutus aloitettiin 8.9.1992. Markka devalvoitui nopeasti noin 30 % ja 7.6.1991 suoritetun ECUun kytkennän jälkeen 1.5 vuoden aikana Suomen markka devalvoitui –93 alkuun mennessä vajaat 50 %. ”Ei kulunut aikaakaan kun yrityksiä tuettiin konkursseihin” ja työttömyysluvut lähtivät hirveällä vauhdilla kasvuun. ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama päästi ryöstäytymään valloilleen.”  (Soinivaara 1994.) Näin viisas kansliapäällikkö Pertti Sorsa vältti uhkaavan työvoimapulan. Mihinkä mielenlaatuetiikkaan tukeutuu valtioneuvoston lausumat ja suoritetut päätökset. Mikä tarkoitusperäetiikka kuvaava ”verbi” kuvaa parhaiten annettujen lausuntojen ja suoritettujen toimien syvällisintä viisautta.

Taloudellinen lama sai ennenäkemättömät piirteet ”tsunamin” kun valtioneuvosto hyväksyi pankeille myönnettävät pankkituet. Pankkien kirjaamien luottotappioiden katteeksi - valtio verovaroin - rahoitti pankkien kirjaamia tappiota. Mitä nopeammin tappioita saatiin kirjattua, sitä nopeammin valtio tilitti verovaroja pankeille - pankkitukena. Syntyi konkursseja, työttömyyttä (räjähdysmäinen kasvu 20 prosenttiin työvoimasta), omaisuusarvojen lasku, sekä sosiaalipoliittisia leikkauksia. Lopuksi - kaikkien omaisuusarvojen romahtaminen markan devalvoimisen myötä, tämä yhdessä valuuttaluottoja ottaneille aiheutuneiden valuuttatappioiden kanssa olivat viimeiset ”naulat arkkuun”. Näin viimeiset ”velkaantuneet” yritykset saattohoidettiin vararikkoon. Täysin edesvastuuttomalla politiikalla erehdytettiin yrittäjiä sekä pankkeja ulkomaisen luoton ottoon ja markkinointiin. Reaalitilanteessa olisi vähintäänkin pitänyt jarruttaa luotonantoa sekä varoittaa sen riskeistä. Kansa/veronmaksajat kärsivät ja maksavat tunareiden ”doktriinin”. Millä silmänkääntötempulla valtioneuvosto käänsi katseet pois omasta kyvyttömyydestään?

  Suomen markka oli Euroopan heikoin valuutta. Vuoden 1991 pakkodevalvaation jälkeen vuoden 1992 kellutuksen seurauksena markka devalvoitui yht. 40 prosenttia suhteessa Saksan markkaan ja USA:n dollariin. Devalvoitumisen oli pelätty johtavan inflaation kiihtymiseen ja korkojen nousuun entistä korkeammalle tasolle. Kellutuspäätöksen jälkeen ei kuitenkaan ollut enää mitään kiinteää kurssia, jota olisi pitänyt puolustaa korkealla koroilla. Niinpä sekä lyhyet, että pitkät korot alenivat jyrkästi, lyhyimmät korot muutamassa kuukaudessa noin 10 prosenttia. Inflaatio ei myöskään vastoin uhkakuvia kiihtynyt, vaan jatkoi edelleen hidastumistaan. Tiukka pyrkimys torjua devalvaatio sai aikaan kolme vuotta kestäneen korkokuurin, jota velkainen talous ei kestänyt. Seurauksena olivat investointien ja kulutuksen romahdus, työttömyys, konkurssit ja kasvavat luottotappiot. Prosessin pitkittäminen lisäsi kohtuuttomasti niiden velallisten taakkaa, jotka olivat ottaneet lainaa. Valuuttakurssitappioita ei voinut välttää.

Miten valtioneuvoston, sekä hoviväen retoriikka orientoituu tarkoitusperäetiikan mukaiseen muotoon? Vaikea on selittää, Kourin lausuma KOP:n ja SYP:n järjestelyissä ”tässä kaupassa kaikki ovat voittajia” kun osakesäästäjien rahat haihtuvat markkinoiden virtuaalivirtaan ulkomaille, ja veronmaksajat maksavat pankkitukien miljardit verovaroin. Mailmalle katosivat myös ”oligarkit” vain Fryckmannin siteitä jäi Suomeen. Tästä hän onkin saanut kärsiä muidenkin pankkien bulvaanien puolesta.

Mihin kaikki johti, sen jälkeen kun tunarit valtiojohdossamme vihdoin kykenivät näkemään seuraukset tekemistään päätöksistä; alkoivat noitavainot - syyllisten nimeämiseen - etsiminen kansan joukosta ja pian kokonaisten ammattiryhmien nimeämiseen syylliseksi. Syyllisiä on haettu ja nimetty kaikkialta muualta kuin hoviväen keskuudesta. Eikö hoviväki osallistunut laman syiden tehtailuun ja jalostamiseen? Hoviväki on parhaansa tehnyt, että on hyvin voinut. Kansa on äänestänyt väärin. Se ansaitsee maksaa antamansa pankkitakaukset - ottamansa lainat, ja tietysti valtiolle antamansa avoimen valtakirjan - verovaroilla maksetut pankkituet. Me veronmaksajat maksamme pankeille - kahteen kertaan - ensin lainat ja sitten valtiolle pankeille myönnetyt pankkituen. He eivät maksa - jotka elontiellä ovat sortuneet – ”hirttäytyneet” - ei ”hoviväki”. Parhaat hoviväen osaajat pitivät suhteidensa ja taloutensa turvin huolta varallisuutensa voimakkaasta kasvusta. Miten? – joku kysyy. Tiedän useita tapauksia, joissa luotonantajan bulvaanit ostivat huutokaupoista tai muissa pakkorealisoinnin tilanteissa ”sikahalvalla” kiinteää omaisuutta josta on syntynyt heille reaalitilanteessa miljoonaomaisuus. Kuinka helppoa olikaan pankin esimiestasolla olevilla moguleilla ostaa jyvät akanoiden seasta - itse määräämällään hinnalla. Moni kansalainen on menettänyt omaisuutensa - pelissä - joka jälkikäteen tarkasteltuna - ei kestä minkäänlaista lähempää eettistä tai moraalista tarkastelua. Hoviväki tiivistää taitojaan ja yhdessä olipologisten orgaanien kanssa tämä hallintoväki tiivistää yhteistyötä - hankkivat valtaa – perimmäisenä tarkoituksena - voidakseen käyttää valtaa. Kohtuullisuus, objektiivisuus, oikeudenmukaisuus, ovat hoviväen termejä hoviväkeä varten, kansalle osoitettuna se on retoriikkaa.  Kansalle on myönnetty perusoikeudet, mutta hoviväen tiivistämä yhteistyö falsifioi sekä sofistikoi - perusoikeudet - ”peppi pitkätossun” synteettiseen mailmaan.  Yhteisiä asioita ajavat sosialistit mälläävät - ”juovat kahvia” - ja oikeamielisyys saa retoriikan siivittämät siivet, missä on harkinta ja valvonta? Ei sitä hallintoväen tunaroimissa tapauksissa tarvita, sitä tarvitaan silloin kun kansalaisten omaisuutta sosialisoidaan valtion piikkiin, silloin tarvitaan poliisia, ulosottomiestä ja oikeusistuimen päätös. Näin toimii sosialismi - hoviväki - kansallissosialistiseen tapaan.