24. Inkvisitio (lähdeaineisto 1200-1300 luvulta)

24.


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

 

"Pieni askel." Oikeuskäytäntö 2000 vuotta sitten, keskiajalla ja ?

Pontis Pilatus:n tunnemme maaherrana/käskynhaltijana ajanlaskumme alussa. Hän toimi myös tuomarina ja joukkojen johtajana. Muutamaan otteeseen hän joutui epäedulliseen asemaan juutalaisten kanssa. Tietämättömänä juutalaisten tavoista sekä uskomuksista hän häpäisi juutalaisia tavoin jotka nostivat juutalaiset häntä vastaan. Pilatus aikoi rakentaa vesijohdon joka toisi kaupunkiin vettä 40 km päästä lähteestä. Hänellä oli tarkoitus käyttää temppelin aarteita tarkoitukseen mutta kansanjoukko nousi häntä vastaan. Myöhemminkin hän jonkin juhlan yhteydessä näyttäytyi Jerusalemissa missä ryhtyivät juutalaiset sankoin joukoin osoittamaan mieltään pyhäkönryöstöä vastaan. Pilatus määräsi sotilasjoukkonsa keppien kanssa varustautuneena hyökkäämään joukkoja vastaan ja useat saivat surmansa.

Pilatus tunnetaan parhaiten Jeesuksen tuomarina. Pilatus ei ollut lainkaan vakuuttunut Jeesuksen syyllisyydestä vaan olisi mieluimmin laskenut hänet vapaaksi. Hän oli sitä mieltä , että juutalaiset olivat kateudesta luovuttaneet Jeesuksen hänelle. Hän kysyi: - mikä syytös ja kanne teillä on tätä miestä vastaan. He vastasivat, ja sanoivat hänelle: - Jos tämä ei ole pahantekijä, emme olisi antaneet häntä sinun käsiisi. Niin Pilatus sanoi heille – Ottakaa te hänet ja tuomitkaa hänet lakinne mukaan. Pilatus meni sisälle palatsiin ja kutsui Jeesuksen luokseen ja sanoi hänelle: - Oletko sinä juutalaisten kuningas.

Se, että Pilatus lopulta suostui oikeusmurhaan, ei johtunut halusta olla  mieliksi juutalaisille. Vaan pikemminkin keisarin (hoviväen) epäsuosion pelosta jos tämän korviin tulisi se, että Juudeassa on taas ollut levottomuuksia. Kansanjoukolle Pilatus lausui: Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä yhtään syytä.

________________________________

Keskiajan v.1100-1600 kirkon harjoittamat mielivaltaiset toimet Euroopassa ulottuivat välimerten maista skandinaviaan ja myös Suomeen. Inkvisitio tuo mieliimme harmaissa kaavuissa esiintyvien miesten tuomioistuimet, joissa käytettiin niin kirkon kuin maalisen oikeuden hirmuvaltaa. Valta kohdistui ennen kaikkea kansalaisten köyhimpään osaan, mutta ajan myötä myös aatelisten ja kirkon miesten välejä ratkottiin ilmiantajien ja kätyreiden antamien lausumien perusteella. Kymmenet tuhannet (arviot nousevat jopa sataantuhanteen) kuolivat rovioilla. Oman lukunsa ovat ne jotka kuolivat kidutettuina, tai vankiloissa.  Kirkollinen valta osoitti valtaansa pystyäkseen ylläpitämään valtaansa.
Tämän joutui myös kokemaan Galileo Galilei v.1564-1643 elänyt luonnontutkija, matemaatikko, fyysikko sekä filosofi. Vuonna 1610 hän julkaisi kirjan "Tähtien sanansaattaja" jossa hän mm, julisti tutkimuksiaan tähtitieteestä. Hän kykeni valmistamallaan kaukoputkella tekemään mm, havaintoja kuun pinnasta. Kirjasta tuli pian aikakautensa bestseller joka tunnettiin ympäri maailmaa. Vuonna 1632 kirkollisten viranomaisten luvalla hän julkaisi kirjan – keskustelu kahdesta tärkeimmästä maailmanjärjestyksestä - ptolemaiolaisesta ja kopernikaanisesta – (Galileo kannatti Kopernikuksen aurinkokeskeinen maailmankuvaa). Vuonna 1633 hän joutui inkvisition eteen ja joutui polvillaan Santa Marian kirkossa vannomaan luopuvansa harhaopistaan. Tämä pelasti hänen henkensä, ja hänet tuomittiin vankilaan. (Tällöin hänen väitetään hiljaa sanoneen "se liikkuu sittenkin").

Oman lukunsa vainoihin loivat vääräuskoiset ym. kirkon viholliset ja toisaalla noitavainot v.1400-1600. Joidenkin mielestä roviolla polttaminen oli liian nopea kuolema, ja siksi kehitettiin erilaisia teknisiä ratkaisuja kiduttamiseksi sekä kuoleman viivyttämiseksi. Venäjällä sekä Norjassa 1600 luvulla noidiksi epäiltyjä sidottiin käsistä sekä jaloista kiinni ja heitettiin mereen. Jos he selvisivät hengissä - heidän voitiin todeta olevan noitia ja näin ansainneen roviolla polttamisen. Noitiin ja heidän kohtaloonsa liittyvää vanhaa kirjallisuutta ovat kaikessa raakuudessaan v. 1580 Bobin kirjoittama Demonomanie. Se on raaempi kuin Malleus Maleficarum –Noitavasara v.1486, joka on tunnettu laajoissa lukijapiireissä, sen motto oli "Suurinta harhaoppisuutta on olla uskomatta noituuteen"

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>