Pos.27. Käsittely Helsingin Hovioikeudessa kesäkuu 2003

27.14.1. Kuullaan todistaja Peter jaller

 

27.14.3


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

 

Niinimäki:        Saattoiko Etronia heti käynnistää oman tuotantotoiminnan niillä, sanotaanko nyt valmisteilla, jotka muutossa sinne siirtyi?
Jaller:              Joo, kyllä päästiin.
Niinimäki:        Eli ymmärränkö silloin oikein, että silloin on täytynyt tulla runkoja sekä magneettinauhaa jos on voitu välittömästi käynnistää toiminta?
Jaller:              Juu, pitää paikkansa, kyllä.

Niinimäki:        Sitten menisin vielä sellaiseen asiaa, että kun osallistuitte tähän tuotantotoimintaan, niin tämä hävikki. Tapahtuiko sellaista, että siinä tuotannossa olisi tullut epäkelpoa, epäkuranttia tavaraa, jota olisi jouduttu hävittämään? Tai siten, että jotkut raaka-aineet olisivat osoittautuneet huonoiksi siten, että ne olisi jouduttu hävittämään?
Jaller:              Kyllä sitä hävikkii tapahtus ja lähinnä mitä mulle nyt tulee mieleen, on nää magneettinauhat oli arkoja varsinkin kun ne tuli kylmänä. Niitten piti antaa lämmetä, ne meni aika usein kyllä. Niitten kohdalla kyllä tapahtus hävikkiä aika paljon välillä. Ja kasettikoteloitten kohdalla, varmasti hävikkiäkin on tapahtunut, mutta nyt en kyllä saa mitään yksityistapausta päähäni. Et minkä verran ja kuinka paljon, mut kyllä sitä on tapahtunu.
Niinimäki:          Voitteko tuosta nauhahävikistä vielä kertoa hieman tarkemmin, että mikä oli se perimmäinen syy, miksi? Kun kerroitte, että ne tuli kylmänä, mitä siinä sitten oikeastaan..?
Jaller:                No siinä oli, kun ne tuli, ne piti avata. Ne oli tommosissa pahvi- tai styroxlaatikoissa. Ja styroksihan pitää, on se sitten kuumaa tai kylmää niin se pitää sen lämmön siellä tosi kauan. Se pitää avata ja antaa jäähtyy. Tai sulaa, itse asiassa, ennen kuin käyttää, muuten ne menee kyllä pilalle. Ja sitä sattu aina välillä ja välillä ne oli jo valmiikskin piloilla. Sama kun tuli rikkinäisiä kasettikoteloitakin välillä.
Niinimäki:          Onko teillä muistikuvaa siitä, että jokin isompi erä tällaista V-0 kasettirunkoa olisi myyty ulkopuoliselle jostakin syystä?
Jaller:                En nyt muista.
Niinimäki:          Teillä ei ole sellaista muistikuvaa?
Jaller:                Mulla ei ole kyllä.
Niinimäki:          Ei ole muuta kysyttävää.
Puheenjohtaja:   Minkä takia se muutto muuten tapahtu? Tulik se teille tietoon?
Jaller:                Ei.
Puheenjohtaja: Joo, Harju.
Harju:                Tästä magneettinauhasta sen verran, että erotitko itse, että oliks siinä jotain tasoeroja näissä nauhoissa, laadussa?
Jaller:                En nyt kyllä muista, että olisin itse huomannut mitään.
Harju:                Oliks semmosia eriä, jotka helpommin aiheutti ongelmia?
Jaller:                Joskus latausvaiheessa kieltämättä, niissä magneettinauhoissa saattoi olla sellaisia naarmuja, taitoksia, jotka ei sitten ollut hyviä, mutta, mutta... en noin silmämääräisesti muuten olisi kyllä pystynyt...
Harju:                Ei mulla muuta kysyttävää.
Syyttäjä:           Kuinkahan paljon sitä magneettinauhaa meni noin prosenteissa hukkaan?
Jaller:                En mä kyllä pysty sanomaan tohon niinkun oikein. Välillä meni enemmän, välillä meni vähemmän. En nyt uskaltais lähtee arvioimaan sen enempää.
Syyttäjä:           Oletteko ollut mukana tilanteessa, jossa Yrjö Reinikainen ja Vesa Kuusisto ovat neuvotelleet keskenään liikeasioista?
Jaller:                En
Syyttäjä:           Tiedättekö muutoin sitä mitä heidän välillään on hinnoittelusta sovittu?
Jaller:                En
Syyttäjä:           Tiedättekö, miten kirjanpidon hoito oli järjestetty?
Jaller:                En tiedä sitäkään.
Syyttäjä:           Ei muuta kysyttävää.
Puheenjohtaja:   Ja Pörsti tai Kemppainen. Kumpi kysyy?
Kemppainen:     Minulla ei ole kysyttävää.
Pörsti:               Ihan tämmönen pohjatieto, kun teillä on aika hyvä muistikuva, et onks teillä ollut keskustelua...tässä on kyse 11 vuotta vanhasta asiasta, niin...
Jaller:                ...lähinnä tän vuoden -98, jolloin mä olen tehnyt ton valaehtoisen lausunnon.
Pörsti:               Niin, teidän muistikuvat perustuu siihen?
Jaller:                Kyllä, hyvin pitkälle.
Pörsti:               Voittekste kertoo miten se valaehtoinen lausunto tehtiin?
Jaller:                Tämä tehtiin puhelimitse, minkä mä sain faksina, jonka olen allekirjoittanut.

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>