Pos.27. Hovioikeuteen Käsittely todistajien kuuleminen

27.5. Kuullaan todistaja Hannu Kuortti

 

27.5.1


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

 

Hannu Kuortti kuuleminen,
Wav 13

Puheenjohtaja: Te olette Aarre Hannu Juhani Kuortti. Joo, käykää istumaan siihen pöydän ääreen. Te olitte tässä asiassa todistajana Helsingin käräjäoikeudessa, eikö niin? (toteaa, että edelleen sama vala velvoittaa todistajaa) Ja syyttäjä, olkaa hyvä.
Syyttäjä:           Kertokaa työkokemuksestanne.
Hannu Kuortti:   Olen verohallinnon palveluksessa ollut vuodesta 1987 ja sitten päätoimisesti verotarkastustehtävässä 1991 alusta alkaen. Vuoteen 1996 asti Hämeen lääninverovirastossa ja sitten siitä eteenpäin verohallituksessa.
Syyttäjä:           Oletteko osallistunut NTC:n , Citylinkin ja Etronian verotarkastuksiin?
Kuortti:             Kyllä.
Syyttäjä:           Kuinka paljon olitte itse yhteydessä Reinikaiseen ja Kuusistoon tämän verotarkastuksen puitteissa?
Kuortti:             Olen ollut siellä Oy NTC Internationalin Ltd:n tarkastuksessa hyvinkin paljon, koska Reinikainen oli toimitusjohtaja ja useamman päivän aikana, lukuisien päivien aikana – koska siellähän käytiin kahteen otteeseen. Mutta Kuusistoonhan ei saa mitään yhteyttä, minä en saanut häneen, että koska hänen olinpaikkansa oli tuntematon ja posti palautui sieltä ja sitten aikanaan sen kirjanpidon tarkastettavaksi saaminen yritettiin hoitaa poliisin kautta, mutta poliisi oli kuulustellut Kuusistoo, sitä aineistoo ei löytynyt. Mutta mä en hänen kanssaan henkilökohtaisesti ollut tarkastuksen aikana mutta tää tarkastaja kollega Huovinen oli.
(ks. Huovisen yhteydenotto Huovinen soitti Kuusistolle/ ei tavannut.)
Syyttäjä:           Olittekste Reinikaisen kanssa itse henkilökohtaisesti?
Kuortti:             Kyllä.
Syyttäjä:           Mikä hänen tietämyksensä oli Citylinkin ja Etronian asioista?
Kuortti:             Esitettiin kysymyksiä tästä liikesuhteesta ja en nyt yksityiskohtaisesti muista, mitä hän nyt on vastannut silloin, mutta niitähän tehtiin hyvin monentyyppisiä kysymyksiä liittyen liikesuhteisiin ja toisaalta tähän Kuusistoon. NTC:n tarkastuksen aikana ilmeni tarpeelliseksi tää citylinkin tarkastaminen ja sen johdosta siitä kyseltiin. Että kovin paljon ei Reinikainen siitä kyllä kertonut.
Syyttäjä:           No kun te teitte siinä verotarkastuksessa tai verotarkastuksissa havaintoja, niin mikä teidän käsityksenne on, että olivatko nämä Citylink ja Etronia itsenäisiä yhtiöitä todellisuudessa?
Kuortti:             Sinänsähän ne on muodollisesti ollut itsenäisiä, ne on kaupparekisteriin merkittyjä ja tällain, mutta verotarkastuksessahan on päädytty siihen, että ne on lähinnä NTC:n valmistelu osastoja eli eivät ole itsenäisiä.

Syyttäjä:           Kertokaa perusteista: mistä syystä päädyttiin tällaiseen lopputulemaan? Jos lähdetään vaikka Citylinkin perustamisvaiheesta, oliko siinä jotain sellasia tekijöitä?
Kuortti:             Sehän nyt on hyvin laaja kokonaisuus tää kysymys, että se perustamisvaihe liittyy vielä tämmöseen Scandexa/Sukabu Oy:n toiminnan loppumiseen ja tuota, silloinhan siinä on Citylink tehnyt yhteistyösopimuksen maaliskuussa -91 tän Scandexan kanssa. Siinä oli poikkeuksellisia ehtoja ja sit toisaalta näitä raaka-aineostoja on tehty silloin maaliskuussa, maalis-huhtikuussa päivättyjä laskuja 1,3 mmk:n edestä ja sillähän, Citylinkillähän ei ollut niinku rahotusta olemassa näiden vaihto-omaisuusostojen maksamiseksi. (katko) Sukabun puolesta, Scandexan puolesta Reinikainen - ja Citylinkin puolesta Kuusisto.

Syyttäjä:           Ovatko nämä Citylink ja Etronia maksaneet liiketoiminnan aikana liikevaihtoveroa?
Kuortti:             Citylink on maksanut mutta Etronia ei ole. Citylink on maksanut…
Puheenjohtaja:  Voitteko tulla lähemmäs mikrofonia, te puhutte aika hiljaisella äänellä. Niin aloittakaa sitten uudestaan.
Kuortti:             Niin, jos nyt halutaan sitten täsmällisiä lukuja, kun en mä millään näitä ulkoa muista…
Syyttäjä:           Joo, voitte koko ajan käyttää muistiinpanoja.
Puheenjohtaja:   Niin mitä te äsken sanoitte kun mä keskeytin teidät.
Kuortti:             Mä sanoin näin, että tuota Etronia ei ole maksanut. Mutta Citylink on maksanut noin 56 000 markkaa. Siis se ensimmäisen maksettava liikevaihtovero kerty toukokuussa -91, silloin se maksoi vapaaehtoisesti vaille 6 000 mk ja sit se loppu siitä kokonaissummasta 56 000 kerty sitten ulosoton kautta.

Syyttäjä:           Kuinka paljon kasettimyynnistä suuntautui NTC:lle näiden yhtiöiden osalta? Osaatteko sanoa prosentit?
Kuortti:             Se on sen Citylinkin myyntireskontran perusteella noin 70%.
Syyttäjä:           Entä sitten ostot NTC:ltä?
Kuortti:             Citylink on ostanut sitä magneettinauhaa ja sitten näitä kasettirunkoja.

 

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>