View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
”Tyhmä” kansa on tottunut kovia kokemaan,
oppinut nöyrtymään, kun hoviväki sitä nöyryyttää. Kansa on "tietysti" valinnut
päättäjät puolestaan päättämään, – mutta olemmeko antaneet mandaatin
kaikkeen, olemmeko antaneet avoimen vekselin. Tulisiko meidän uudelleen
arvioida - minkälaiseen hallintososialismiin kansalla on varaa? Raadollisessa
maailmassa politiikkojen täytyy päästä ensin vallan kahvaan pystyäkseen
toteuttamaan omia ohjelmiaan. Ennen kaikkea poliitikkojen tavoite on pysyä vallassa
kerran valtaan päästyään. Vallan tavoittelu vaikuttaa järkevään taloudelliseen
päätöksentekoon. Olenkin usein todennut, että vallan vastavoima on korkea etiikka ja
moraalifilosofia. Sosialismiin edellinen puree ajan kanssa, kun retoriikan
ymmärtäminen kansalaisten keskuudessa lisääntyy.
Yhä SYK:lin vuonna 1990 laatiman, ja ”valtioneuvostolle osoittaman”
kirjelmän sisällön mukaisesti, verottaja kohtelee yrittäjiä – mielivaltaisesti
- kuten -90 luvun alussa. Ne jotka olivat saaneet yrityksensä myytyä - tai vielä
olivat toiminnassa - ovat verottajan mielivallan kohteena. Yhä tänäkin
päivänä elämme yrittäjien keskuudessa tilanteessa jossa verolainsäädännön
sisällön tulkinta on arvaamaton, ennustamatonta, ja tarkastajien
tarkastuskertomukset synteettisiä satuja. Ne kertovat sadun maailmasta, aivan kuin Astrid Lindgren Peppi Pitkätossusta jonka kaikki tietävät
olevan synteettistä kuvausta sadun maailmasta. Verotarkastuskertomuksia
kirjoittavat synteetikot eivät ole satukirjailijoita siinä varsinaisessa
merkityksessä johon heidät on palkattu. Synteesit kuin myös sofistiikka on
heidän työkalunsa johon sopivasti lisätään simultointia ja hyvälle
kirjailijalle ominiasta intuitiivista mielikuvitusta. Kaikki edellinen sopii
myös hoviväkeen, he ikään kuin elävät synteettisessä maailmassa jossa suoritettujen
tekojen vastuu virheistä ei kohdistu tekijään. Hoviväen laatimat lait eivät
sanktio hoviväen virheitä, koska heitä - ei kukaan aseta vastuuseen hoviväen tiiviistä joukkoa - (ei korppi
korpin silmään iske tai sen lauluja laulat kenen leipää syöt).
Ylilyönnit hallinossamme ovat yleisiä ja jokapäiväisiä. Ylilyönnit kohdistuvat kansalaisiin ja yrityksiin ilman pientäkään pelkoa/ajatusta toimien aiheettomista seurauksista. Hoviväen toimia ei ole sanktioitu, sanktioiminen voisi edellyttää viranomaisilta objektiivperiaatteen huomioimista ja käsiteen ymmärtäminen vaatisi eettistä suhtatutumista uhria kohtaan joka on hoviväelle täysin vierasta.
VAIN HULLU PERUSTAA
TYÖPAIKKOJA (Ilta sanomat A7 2.3.1998)... ”NÄIN
ON koska ilmapiiri valtionvarainministeriössä ja eduskunnassa on yhä 1950-luvun
kateuden ja yrittäjävihan läpitunkema. Kun alle 5 % istuvista
kansanedustajista on tullut tehtäväänsä työstä jossa luodaan maan vauraus. Yli
89 % tulee erilaisista verovaroin ylläpidettävistä ammateista. Kun yli 95 % kansanedustajista on
koko elämänsä tuudittautunut uskoon, ettei rahaa tarvitse tienata vaan se
tulee yhteiskunnasta, voimme ymmärtää, että yhteiskunta kieroutuu.
Verotarkastuksissa rikotaan
Suomen hallitusmuodon 12 §:ää (verotuksessa ja muutoksenhaussa on noudatettava
oikeudenmukaisen ja hyvän hallinnon periaatetta) ja 16 § (ihmisillä on oltava
yrittämisen ja työnteon vapaus, ja verohallinnon on edistettävä työllisyyttä)…
Verotarkastus teloittaa mielivaltaisesti. Sillä on teloituskirveenään sekä
”ohituspykälä” että ”peitelty ”osingonjako” ilman todistamisvelvollisuutta. Ei
merkitse mitään, vaikka yritys on hyväksytty ennakkoverovelvolliseksi.
Verotarkastus päättää silti omavaltaisesti, ettei yritys ole ”oikea” yritys
että yrittäjä leimataan ammatinharjoittajaksi jolle yrityksen kaikki tulot
pannaan henkilökohtaisiksi tuloiksi ja henkilöverotuksen alaisiksi. Yrittäjällä
ei siinä ole mitään oikeusturvaa”… Presidentti Matti Ahtisaari näkee
selvästi. Valtiopäivien avajaisissa 4.2.1997 hän sanoi: ”Yrittäjät ovat kokeneet veromenettelyssä epäoikeudenmukaisuutta. Annan
kaiken tukeni epäkohtien korjaamiseksi. Yrittäjien tulee voida saada
verohallinnossa oikeudenmukainen kohtelu”. Kirjoittaa Klaus Bremer IS s. A7
2.3.1998.
Olen edellä kertonut - kuinka verotus
sai yrittäjien keskuudessa aikaan pelkoa omaisuuden ”sosialisoinnista”. Pelkojohti kiihtyvällä tempolla syntyviin yrityskauppoihin, joiden avulla yrittäjät
pyrkivät suojaamaan omaisuuttaan (pelkäämältään) tulevalta kohtuuttomaksi
nousevalta verotukselta. Suomen Pankin sekä valtioneuvoston toimin avattiin
ulkomaisen luotonoton ovet selälleen, tilanteessa jossa suuret omaisuuserät
vaihtoivat – velkavetoisesti - omistajaa. Suurienkin varallisuuserien vaatima
kaupan rahoitus kyettiin näin pankeissa järjestämään. Pankkien ulkomaisen velan
oton noustessa vastuuttoman suureksi - 100 miljardiin markkaan - ei pankit
huolehtineet luottojen terminoinneista mahdollisten valuuttamuutosten varalta. Iloisen
kulutusjuhlan aikana Suomen Pankki – Valtioneuvosto – kuin PTK ei kyseiseen
(terminointi) puutteeseen reagoinnut. Pankkien nopeasti kehittynyt
pitkäaikaistalletusten kasvu (yrityskauppojen synnyttämä mittava pitkäaikaistalletuspääoma),
loi edellytyksiä huomattavalle antolainauksen kehitykselle. Markkinat - jotka
olivat perinteisesti tottuneet niukan rahan aikaan, ajautuivat hurmostilaan. Rahan
runsaus johti osakekeinotteluun, jossa uskottiin kaikkien voittavan. Myös
pankit sortuivat keskinäiseen valta-taisteluun ja toinen toistaankin suurempiin
kasiopeleihin/nurkanvaltauksiin. Kaiken perinteisen reaaliomaisuuden
arvonkehitys irtautui reaaliympäristön normaalista kehitysvauhdista. Liikkeellä
olleen rahan määrän nopea kasvu johti kysynnän kasvaessa varallisuusarvojen
nopeaan arvonnousuun sekä kiinteän omaisuuden vakuusarvojen kasvuun, tämä oli
suorassa vuorovaikutuksessa luotonannon kanssa, mikä taas johti markkinoiden
kuin myös kansantalouden ylikuumenemiseen.
Tuire Santamäki – Vuori lausui
osuvasti: ”Ylivelkaantumiseen yhdistyvä deflaatio johtaa yritysten voittojen supistumiseen,
tuotannon ja työllisyyden vähenemiseen sekä vararikkoihin. Deflaatio ruokkii
itseään, kun reaalinen korkotaso nousee ja – mikä paradoksaalista – velkojen
reaaliarvot voivat velan takaisinmaksusta huolimatta jopa kasvaa. Voimakas
deflaatio ravisuttaa koko pankkijärjestelmää, ja jos velkaantuminen vaikuttaa
talouskehitykseen voimakkaammin kuin avoimen sektorin hintakilpailukyvyn
palautuminen ajautuu talous entistä suurempiin vaikeuksiin.” (Santamäki – Vuori
1991)
NIIN LOPPUI KULUTUSJUHLA (kirjoittaa
kirjassaan Rolf Kullberg syksyllä 1996) Tästä kirjasta saa myös Presidentti
Mauno Koivisto kynälleen aihetta (Hgin sanomat 11.10.1996) ”Kauhistelin rahan tuloa maahan” ”Mitä tulee vastuuseen siitä talouden ylikuumenemisesta, jota maahan
tulviva runsas raha aiheutti, ja sitä seuranneesta vaikeasta taloudellisesta
taantumasta, on vastuu tietysti yhteisesti kaikilla niillä, jotka kehitykseen
ovat vaikuttaneet tai olisivat voineet vaikuttaa. Olen ilmoittautunut
syyllisten joukkoon. Olen kertonut, miten esitin pääministeri Harri Holkerille
epäilyni siitä, että Suomen Pankin linja ei kestäisi. Sanoin, etten pidä sitä
mahdottomana, mutta onnistumista epätodennäköisenä. Tiedustelin, toimiiko nyt
finanssipolitiikka tarpeeksi tiukasti ja Holkeri vastasi: täytyy toimia. Kun
olin 14. marraskuuta 1991 Suomen pankissa alkoi tapahtua: menossa oli voimakas
valuutan ulosvirtaus… Kullberg muistaa väärin, että minä olisin kallistunut
devalvaation kannalle, minä suosittelin kelluttamista… Pelko markan voimakkaasta
putoamisesta siinä tapauksessa, että tukitoimiin ei ryhdyttäisi, voi rakentua
vain vakaumukseen siitä, että vakaa markka olikin runsaasti yliarvostettu.”
Onnettomat tunarit valtioneuvostossa
ja toisaalla Suomen pankissa kiistelivät siitä kuka sanoo viimeisen sanan
valuuttapolitiikasta. Kyse ei ollut siitä, kuka kantaa vastuun valuuttapoliittiikan
virheistä. Presidentti Koivisto lausuu: ”Ensin
luulin, että Suomen pankissa esiintynyt terminologinen sekavuus johtui
huolimattomuudesta, mutta nyt asia näyttäytyi toisessa valossa: sekä Ahti
karjalainen että Rolf Kullbergin aikana Suomen Pankki pyrki tietoisesti
anastamaan itsellensä valuuttakurssipoliittista, nimenomaan poliittista
valtaa.” Asiasta jatkaen: ”Myös valtioneuvoston määrittelemien vaihtelurajojen laajuutta voitaisiin tarkastella uudella tavalla, jos kysymys olisi
markkinavoimien mukaan päästämisestä eikä pyrkimystä siirtää valtaa
valtioneuvostolta Suomen Pankille”. Näin Presidentti Mauno Koivisto, HS,
B10, 11.10.1996.
Olen viitannut edellä muutamissa
kohdin Suomen akatemian rahoittamasta 1990 luvun lamaa selvittelevästä 24
miljoonaa markan tutkimusohjelmasta. 11.3.1998 s.6 Kauppalehdessä otsikon:
TALOUSTUTKIJAT OVAT ALIEDUSTETTUINA LAMAPROJEKTISSA, Professori Paavo Okko
lausuu: ”Olisin toivonut, että
taloustieteilijöiltä olisi tullut enemmän hankkeita jotka paneutuvat laman
syihin ja syntyprosesseihin”… Okko muistuttaa, ”ettei lama ollut vain taloudellinen, vaan myös laajasti
yhteiskunnallinen katastrofi”.
>Kuten olen kertonut, kysyin valtionvarainministeriltä
1994, onko laman kausaalisia tekijöitä tutkittu ja onko Suomen akatemia
käynnistänyt tutkimuksia aiheesta. "Ei" oli vastaus, YR<
Kestävä varallisuus ei synny
keskinäistä kauppaa tekemällä – lainavaroin. Kauppa – keinottelu - ei synnytä todellista
jalostusarvoa. Kuinka pankissa arvioitiin maksettavaksi takaisin
markkinavoimille annetut suuret luotot? Kuinka keskinäinen osakeinottelu voi
synnyttää sen pääoman (tulon/jalostusarvon) jolla kyseisten megaluottojen
korot ajateltiin maksaa. Yksin ulkomailta otetun yli 100 miljardin markan korot
nousivat tuohonkin aikaan, laskutavasta riippuen, 5000 - 7000 miljoonaan markkaan vuodessa. Mikä
oli yrityskauppojen tai osakekeinottelun osuus tästä luottokakusta. Pankkien
pitkäaikaistalletukset (ottolainaus) nousivat varovaisesti arvioituna yli 100 miljardiin.
Kyseessä oli "tuottamatonta" rahaa, joka pääsääntöisesti oli syntynyt
yrityskaupoista, joissa myyjien (entisten omistajien) tieto-taito varsin usein oli sopimuksin
lukittu kilpailusääntöpykälien johdosta kassakaappiin. Pankkien pitkäaikaistalletusten markkinointi luottomarkkinoille oli agressiivista ja kaiken kaikkiaan vastoin järkevää luotonantoharkintaa. Oli kiire luotottaa, kiire löytää ostokohteita/yrityksiä ym..
Tällä sinetöitiin yrittäjien siirtyminen mm. eläkkeelle. Mikä ylläpiti myytyjen
yritysten tieto-taitoa? ja liiketoimintaperinnettä? joka yrittäjien mukana oli siirtynyt
pois yrityksistä. Tieto-taito ei kasva pörssisaleissa - ei todellakaan, tai
kasinopelureiden pankkitileillä, se syntyy yrittäjän vuosikymmeniä jatkuneen
uupumattoman työskentelyn tuloksena. Se syntyy uupumattomasta työstä, jonka suomalainen
virkamies, verottaja, hoviväki palkitsee yrittäjien lainsuojattomuudella: ”ei
ole lainsuojan tarvetta” toteaa Hallinto-oikeus (pos.9.)
More >> |