View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
”Yrjö! On jo aika nousta
aamiaiselle!” Mummi kutsuu alhaalta porstuasta kuten joka
aamu kellon käydessä yhtätoista. On vuosi 1953 ja
kesäkuun loppupuoli. Olen maaliskuun lopulla täyttänyt
seitsemän vuotta ja aloitan koulun syksyllä Meilahden
uudessa kansakoulussa.
Olen syntynyt 31.3.46 huolimatta siitä, että
kirkonkirjoihin onkin merkitty 30.3.46. Todisteena oikeasta syntymäpäivästäni
on äitini tallentama Helsingin sanomien vanha lehtileike, jossa
syntymäajakseni todetaan 31.3. Onko kuukauden viimeinen päivä
aiheuttanut kirjaajalle virheen? Äitini vakuutti minun syntyneen
31.3 ja pidän vakuutusta uskottavana. Olen saanut kutsumanimekseni
Yrjö. Viisikymppisenä halusin tietää mitä
minulle annettu nimi tarkoittaa tai pitää ikään
kuin sisällään ja luin asiasta nimisanakirjasta,
jossa kerrottiin seuraavaa: Pyhä Yrjö on kristikunnan
suosituimpia pyhimyshahmoja. Kirkollisessa perheessä hänet
kuvataan ratsun selässä ritarin varusteissa taistelemassa
lohikäärmettä vastaan. Vanha tarina kertoo, että
pyhä Yrjö taisteli lohikäärmettä vastaan
pelastaakseen sen vankina olevan prinsessan. Keskiajan kirkossa
Pyhä Yrjö kuvasi kirkon taistelua pahuuden valtaa vastaan
kahdesta eri näkökulmasta. Ensiksi oli kysymys kristillisen
uskon ja pahuuden kamppailusta. Tämä taistelu jatkuu yhä,
ei vain lähetystyön muodossa, vaan myös omassa keskuudessamme
kamppailuna maailmallistumisesta, hengellistä velttoutta ja
rakkaudetonta kovasydämisyyttä vastaan. Kun partiolaiset
ovat valinneet Yrjön päivän vuosipäiväkseen,
sillä on puolestaan haluttu ilmaista, että heidän
tulee koko elämässään pyrkiä taistelemaan
kaikkea pahuutta vastaan. Nimisanakirjan kuvaava elämänfilosofia
sopii luontevasti tapaani suhtautua elämään, lähimmäisiin,
kanssaihmisiin sekä ympäristöön
Vanhempani ovat tuoneet minut keväällä
mummin luo Särkisaloon, Marjasaareen. Marjasaari sijaitsee
mantereelta noin kilometrin päässä etelään
ja sinne oli matkattava soutuveneellä. Matkaa mantereelta Koivunlahdesta
mummin rantaan on soutaen noin 1,5 kilometriä. Vanhempani parkkeeraavat
autonsa/Mossen Koivunlahden maastoon, metsän suojaan.
Tulostamme oli ennakkoon ilmoitettu saareen kirjeellä, että
osaavat tulla veneellä noutamaan. Pappani - Johan Skarp
yleensä tuli, koska mummin – Editin päivittäiset
askareet ja vieraiden tuloon valmistautuminen kuluttivat
hänen aikansa. Mummi oli ruumiinrakenteeltaan
varsin hento ei hänen ollut hyvä rehkiä veneen
kanssa. Pappa oli elämänsä aikana soutanut niin paljon,
ettei sitä voinut enää arvioida. Hänelle
vesillä olo oli elämäntapa. Minä olin mummin
luona usein. Tarkoituksena vanhemmillani Haagar (omaa sukua
Skarp) ja Aaro oli, että voin päivittäisissä
askareissa olla avuksi mummille ja papalle. Vanhempani ajattelivat
myös, että minulla on saaressa mahdollisuus kasvaa rauhallisessa
maalaisympäristössä sekä auttaa äitini
ikääntyviä vanhempia päivittäisissä
pikkuaskareissa. Saaressa arvioitiin minun myös oppivan luontaistalouden
taitoja ja kehittyvän ilman kaupungin houkutuksia ja vaaroja.
Toisaalta minulla ei ollut mitään vastaan mummilla oloani,
päinvastoin olin mielelläni.
Asuinrakennus on rakennettu 60 metrin päähän
rannasta, mäen päälle. Rannasta talolle johtaa rinnettä
mukaileva hiekkapolku, joka muistuttaa kapeaa kärrypolkua.
Talo on keltainen, harjakattoinen, noin 7 x 8:n metrin mittainen
suorakaiteinen rakennus. Alakerrassa sijaitsee veranta, josta porstuan
kautta pääsee vieraskammariin sekä tupaan, mistä
on edelleen yhteys makuukamariin. Porstuan laitaan oli rakennettu komero jota käytettiin elintarvikevarastona. Porstuasta
johtivat myös raput vintille. Vintillä sijaitsi papan
kammari, se oli tukevalla pahvilla eristetty muusta vintistä
omaksi tilakseen. Vieraskammari alhaalla oli hyvin harvoin käytössä.
Satunnaiset vieraat ohjattiin lähes poikkeuksetta tupaan, myös
mummin omat lapset puolisoineen säännönmukaisesti
oleskelevat ja praatavat (keskustelevat) tuvassa. Aivan kuin kamari
olisi pyhä paikka. Sinne ei mennä kuin erityisestä
syystä. Ovi sinne on kiinni ja vaikka se ei koskaan ole lukittu
sitä ei avata edes tuulettamiseen. Huoneesta jää
minulle hieman jännittynyt tunnelma. Isäni kertoi käsityksestäni
poiketen, että he äitini kanssa vieraskammarissa
seurustelivat ja kahvit talon väen kanssa siellä nautittiin.
Herätyksen jälkeen, tultuani alas vintiltä
missä arkkuvuoteeni sijaitsi, sain aina hyväntuulisen
vastaanoton niin mummilta kuin papaltakin. Normaaliin aamutraditiooni
kuului loru: "hali, hali piparkakkua" ja niin hetken kuluttua
rapeat siirappipiparit sulivat suussani.
Mummi on aikaisin lypsänyt kaksi lehmää, hoitanut
kanat ja ruokkinut lainassa olevan hevosen. Äitini pikkusisko
Liisa on ollut apuna ja yhdessä he ovat syöneet aamiaisen
varhain. Papan aamiaiseen kuului piimää, leipää
ja silavaa. Silava oli papan lempiruokaa, sitä käytettiin
sellaisenaan leivän päällä ja myös paistamiseen.
Palanpainikkeeksi saattoi hän ottaa palan suolalahnaa, jota
lähes aina oli esille laitettuna. Mummin aamiainen oli huomattavasti
kevyempi, hänelle riitti kuumaan veteen tilkka maitoa ja sokeritopasta
hakattu pala sokeria,
|