View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

”Tyhmä” kansa on tottunut kovia kokemaan, oppinut nöyrtymään, kun hoviväki sitä nöyryyttää. Kansa on "tietysti" valinnut päättäjät puolestaan päättämään, – mutta olemmeko antaneet mandaatin kaikkeen, olemmeko antaneet avoimen vekselin. Tulisiko meidän uudelleen arvioida - minkälaiseen hallintososialismiin kansalla on varaa? Raadollisessa maailmassa politiikkojen täytyy päästä ensin vallan kahvaan pystyäkseen toteuttamaan omia ohjelmiaan. Ennen kaikkea poliitikkojen tavoite on pysyä vallassa kerran valtaan päästyään. Vallan tavoittelu vaikuttaa järkevään taloudelliseen päätöksentekoon. Olenkin usein todennut, että vallan vastavoima on korkea etiikka ja moraalifilosofia. Sosialismiin edellinen puree ajan kanssa, kun retoriikan ymmärtäminen kansalaisten keskuudessa lisääntyy.  

Yhä SYK:lin vuonna 1990 laatiman, ja ”valtioneuvostolle osoittaman” kirjelmän sisällön mukaisesti, verottaja kohtelee yrittäjiä – mielivaltaisesti - kuten -90 luvun alussa. Ne jotka olivat saaneet yrityksensä myytyä - tai vielä olivat toiminnassa - ovat verottajan mielivallan kohteena. Yhä tänäkin päivänä elämme yrittäjien keskuudessa tilanteessa jossa verolainsäädännön sisällön tulkinta on arvaamaton, ennustamatonta, ja tarkastajien tarkastuskertomukset synteettisiä satuja. Ne kertovat sadun maailmasta, aivan kuin Astrid Lindgren Peppi Pitkätossusta jonka kaikki tietävät olevan synteettistä kuvausta sadun maailmasta. Verotarkastuskertomuksia kirjoittavat synteetikot eivät ole satukirjailijoita siinä varsinaisessa merkityksessä johon heidät on palkattu. Synteesit kuin myös sofistiikka on heidän työkalunsa johon sopivasti lisätään simultointia ja hyvälle kirjailijalle ominiasta intuitiivista mielikuvitusta. Kaikki edellinen sopii myös hoviväkeen, he ikään kuin elävät synteettisessä maailmassa jossa suoritettujen tekojen vastuu virheistä ei kohdistu tekijään. Hoviväen laatimat lait eivät sanktio hoviväen virheitä, koska heitä - ei kukaan aseta vastuuseen hoviväen tiiviistä joukkoa - (ei korppi korpin silmään iske tai sen lauluja laulat kenen leipää syöt). Ylilyönnit hallinossamme ovat yleisiä ja jokapäiväisiä. Ylilyönnit kohdistuvat kansalaisiin ja yrityksiin ilman pientäkään pelkoa/ajatusta toimien aiheettomista seurauksista. Hoviväen toimia ei ole sanktioitu, sanktioiminen voisi edellyttää viranomaisilta objektiivperiaatteen huomioimista ja käsiteen ymmärtäminen vaatisi eettistä suhtatutumista uhria kohtaan joka on hoviväelle täysin vierasta.

VAIN HULLU PERUSTAA TYÖPAIKKOJA (Ilta sanomat A7 2.3.1998)... ”NÄIN ON koska ilmapiiri valtionvarainministeriössä ja eduskunnassa on yhä 1950-luvun kateuden ja yrittäjävihan läpitunkema. Kun alle 5 % istuvista kansanedustajista on tullut tehtäväänsä työstä jossa luodaan maan vauraus. Yli 89 % tulee erilaisista verovaroin ylläpidettävistä ammateista. Kun yli 95 % kansanedustajista on koko elämänsä tuudittautunut uskoon, ettei rahaa tarvitse tienata vaan se tulee yhteiskunnasta, voimme ymmärtää, että yhteiskunta kieroutuu.

Verotarkastuksissa rikotaan Suomen hallitusmuodon 12 §:ää (verotuksessa ja muutoksenhaussa on noudatettava oikeudenmukaisen ja hyvän hallinnon periaatetta) ja 16 § (ihmisillä on oltava yrittämisen ja työnteon vapaus, ja verohallinnon on edistettävä työllisyyttä)… Verotarkastus teloittaa mielivaltaisesti. Sillä on teloituskirveenään sekä ”ohituspykälä” että ”peitelty ”osingonjako” ilman todistamisvelvollisuutta. Ei merkitse mitään, vaikka yritys on hyväksytty ennakkoverovelvolliseksi. Verotarkastus päättää silti omavaltaisesti, ettei yritys ole ”oikea” yritys että yrittäjä leimataan ammatinharjoittajaksi jolle yrityksen kaikki tulot pannaan henkilökohtaisiksi tuloiksi ja henkilöverotuksen alaisiksi. Yrittäjällä ei siinä ole mitään oikeusturvaa”… Presidentti Matti Ahtisaari näkee selvästi. Valtiopäivien avajaisissa 4.2.1997 hän sanoi: ”Yrittäjät ovat kokeneet veromenettelyssä epäoikeudenmukaisuutta. Annan kaiken tukeni epäkohtien korjaamiseksi. Yrittäjien tulee voida saada verohallinnossa oikeudenmukainen kohtelu”. Kirjoittaa Klaus Bremer IS s. A7 2.3.1998.

  Olen edellä kertonut - kuinka verotus sai yrittäjien keskuudessa aikaan pelkoa omaisuuden ”sosialisoinnista”. Pelkojohti kiihtyvällä tempolla syntyviin yrityskauppoihin, joiden avulla yrittäjät pyrkivät suojaamaan omaisuuttaan (pelkäämältään) tulevalta kohtuuttomaksi nousevalta verotukselta. Suomen Pankin sekä valtioneuvoston toimin avattiin ulkomaisen luotonoton ovet selälleen, tilanteessa jossa suuret omaisuuserät vaihtoivat – velkavetoisesti - omistajaa. Suurienkin varallisuuserien vaatima kaupan rahoitus kyettiin näin pankeissa järjestämään. Pankkien ulkomaisen velan oton noustessa vastuuttoman suureksi - 100 miljardiin markkaan - ei pankit huolehtineet luottojen terminoinneista mahdollisten valuuttamuutosten varalta. Iloisen kulutusjuhlan aikana Suomen Pankki – Valtioneuvosto – kuin PTK ei kyseiseen (terminointi) puutteeseen reagoinnut. Pankkien nopeasti kehittynyt pitkäaikaistalletusten kasvu (yrityskauppojen synnyttämä mittava pitkäaikaistalletuspääoma), loi edellytyksiä huomattavalle antolainauksen kehitykselle. Markkinat - jotka olivat perinteisesti tottuneet niukan rahan aikaan, ajautuivat hurmostilaan. Rahan runsaus johti osakekeinotteluun, jossa uskottiin kaikkien voittavan. Myös pankit sortuivat keskinäiseen valta-taisteluun ja toinen toistaankin suurempiin kasiopeleihin/nurkanvaltauksiin. Kaiken perinteisen reaaliomaisuuden arvonkehitys irtautui reaaliympäristön normaalista kehitysvauhdista. Liikkeellä olleen rahan määrän nopea kasvu johti kysynnän kasvaessa varallisuusarvojen nopeaan arvonnousuun sekä kiinteän omaisuuden vakuusarvojen kasvuun, tämä oli suorassa vuorovaikutuksessa luotonannon kanssa, mikä taas johti markkinoiden kuin myös kansantalouden ylikuumenemiseen.

Tuire Santamäki – Vuori lausui osuvasti: ”Ylivelkaantumiseen yhdistyvä deflaatio johtaa yritysten voittojen supistumiseen, tuotannon ja työllisyyden vähenemiseen sekä vararikkoihin. Deflaatio ruokkii itseään, kun reaalinen korkotaso nousee ja – mikä paradoksaalista – velkojen reaaliarvot voivat velan takaisinmaksusta huolimatta jopa kasvaa. Voimakas deflaatio ravisuttaa koko pankkijärjestelmää, ja jos velkaantuminen vaikuttaa talouskehitykseen voimakkaammin kuin avoimen sektorin hintakilpailukyvyn palautuminen ajautuu talous entistä suurempiin vaikeuksiin.” (Santamäki – Vuori 1991)

  NIIN LOPPUI KULUTUSJUHLA (kirjoittaa kirjassaan Rolf Kullberg syksyllä 1996) Tästä kirjasta saa myös Presidentti Mauno Koivisto kynälleen aihetta (Hgin sanomat 11.10.1996) ”Kauhistelin rahan tuloa maahan” ”Mitä tulee vastuuseen siitä talouden ylikuumenemisesta, jota maahan tulviva runsas raha aiheutti, ja sitä seuranneesta vaikeasta taloudellisesta taantumasta, on vastuu tietysti yhteisesti kaikilla niillä, jotka kehitykseen ovat vaikuttaneet tai olisivat voineet vaikuttaa. Olen ilmoittautunut syyllisten joukkoon. Olen kertonut, miten esitin pääministeri Harri Holkerille epäilyni siitä, että Suomen Pankin linja ei kestäisi. Sanoin, etten pidä sitä mahdottomana, mutta onnistumista epätodennäköisenä. Tiedustelin, toimiiko nyt finanssipolitiikka tarpeeksi tiukasti ja Holkeri vastasi: täytyy toimia. Kun olin 14. marraskuuta 1991 Suomen pankissa alkoi tapahtua: menossa oli voimakas valuutan ulosvirtaus… Kullberg muistaa väärin, että minä olisin kallistunut devalvaation kannalle, minä suosittelin kelluttamista… Pelko markan voimakkaasta putoamisesta siinä tapauksessa, että tukitoimiin ei ryhdyttäisi, voi rakentua vain vakaumukseen siitä, että vakaa markka olikin runsaasti yliarvostettu.”

Onnettomat tunarit valtioneuvostossa ja toisaalla Suomen pankissa kiistelivät siitä kuka sanoo viimeisen sanan valuuttapolitiikasta. Kyse ei ollut siitä, kuka kantaa vastuun valuuttapoliittiikan virheistä. Presidentti Koivisto lausuu: ”Ensin luulin, että Suomen pankissa esiintynyt terminologinen sekavuus johtui huolimattomuudesta, mutta nyt asia näyttäytyi toisessa valossa: sekä Ahti karjalainen että Rolf Kullbergin aikana Suomen Pankki pyrki tietoisesti anastamaan itsellensä valuuttakurssipoliittista, nimenomaan poliittista valtaa.” Asiasta jatkaen: ”Myös valtioneuvoston määrittelemien vaihtelurajojen laajuutta voitaisiin tarkastella uudella tavalla, jos kysymys olisi markkinavoimien mukaan päästämisestä eikä pyrkimystä siirtää valtaa valtioneuvostolta Suomen Pankille”. Näin Presidentti Mauno Koivisto, HS, B10, 11.10.1996.  

Olen viitannut edellä muutamissa kohdin Suomen akatemian rahoittamasta 1990 luvun lamaa selvittelevästä 24 miljoonaa markan tutkimusohjelmasta. 11.3.1998 s.6 Kauppalehdessä otsikon: TALOUSTUTKIJAT OVAT ALIEDUSTETTUINA LAMAPROJEKTISSA, Professori Paavo Okko lausuu: ”Olisin toivonut, että taloustieteilijöiltä olisi tullut enemmän hankkeita jotka paneutuvat laman syihin ja syntyprosesseihin”… Okko muistuttaa, ”ettei lama ollut vain taloudellinen, vaan myös laajasti yhteiskunnallinen katastrofi”.

>Kuten olen kertonut, kysyin valtionvarainministeriltä 1994, onko laman kausaalisia tekijöitä tutkittu ja onko Suomen akatemia käynnistänyt tutkimuksia aiheesta. "Ei" oli vastaus, YR<

Kestävä varallisuus ei synny keskinäistä kauppaa tekemällä – lainavaroin. Kauppa – keinottelu -  ei synnytä todellista jalostusarvoa. Kuinka pankissa arvioitiin maksettavaksi takaisin markkinavoimille annetut suuret luotot? Kuinka keskinäinen osakeinottelu voi synnyttää sen pääoman (tulon/jalostusarvon) jolla kyseisten megaluottojen korot ajateltiin maksaa. Yksin ulkomailta otetun yli 100 miljardin markan korot nousivat tuohonkin aikaan, laskutavasta riippuen, 5000 - 7000 miljoonaan markkaan vuodessa. Mikä oli yrityskauppojen tai osakekeinottelun osuus tästä luottokakusta. Pankkien pitkäaikaistalletukset (ottolainaus) nousivat varovaisesti arvioituna yli 100 miljardiin. Kyseessä oli "tuottamatonta" rahaa, joka pääsääntöisesti oli syntynyt yrityskaupoista, joissa myyjien (entisten omistajien) tieto-taito varsin usein oli sopimuksin lukittu kilpailusääntöpykälien johdosta kassakaappiin. Pankkien pitkäaikaistalletusten markkinointi luottomarkkinoille oli agressiivista ja kaiken kaikkiaan vastoin järkevää luotonantoharkintaa. Oli kiire luotottaa, kiire löytää ostokohteita/yrityksiä ym.. Tällä sinetöitiin yrittäjien siirtyminen mm. eläkkeelle. Mikä ylläpiti myytyjen yritysten tieto-taitoa? ja liiketoimintaperinnettä? joka yrittäjien mukana oli siirtynyt pois yrityksistä. Tieto-taito ei kasva pörssisaleissa - ei todellakaan, tai kasinopelureiden pankkitileillä, se syntyy yrittäjän vuosikymmeniä jatkuneen uupumattoman työskentelyn tuloksena. Se syntyy uupumattomasta työstä, jonka suomalainen virkamies, verottaja, hoviväki palkitsee yrittäjien lainsuojattomuudella: ”ei ole lainsuojan tarvetta” toteaa Hallinto-oikeus (pos.9.)

More >>