Pos.29.8. Kokemukset; Verotusmenettelystä, Hallintomenettelymenettelystä Oikeuskäytäntöstä

29.8.9.


View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

 

Verotarkastus on koskenut aikaa toukokuu 1991 - huhtikuu 1993. Tämä liittyy siihen vastaavuuteen jona aikana oli todettu yhtiöiden Citylink ja Etronia toimineen. Tämä aika oli kyseessä syytesidonnaisuuteen liittyen.

Hovioikeus on päätöksessään perustellut, että tililleni oli tapahtunut panoja 1,5 milj mk (250.000 euroa) Tämä perustelu ei kestä tarkastelua. Perustelu on mieletön sillä se ei perustu aineiston vastaavuuteen eikä todistuksiin. Verotarkastuskertomus/aineisto kertoo, että kyseisenä aikana erilaisia tilitapahtumia oli yhteensä 1.110.621:- mk. Muut kaksi (75.000:- mk ja 15.000:- mk) verotarkastuskertomuksessa mainittua summaa eivät liity käsiteltävään asiaan, verottajalle olen näistäkin antanut tyhjentävän selvityksen. Lisäksi on todettava, että verotarkastajien keräämä aineisto koski tilitapahtumia aina 23.6.1993 saakka, joka ylittää noin kahdella kuukaudella syyteeseen (myös verotakastuksessa mainitun tarkastusta koskeneen ajan) liittyneen ajan kuin myös väitetyn hypoteesin Citylink oy:n ja Etronia oy:n (päättyi maalis/huhtikuun vaihteessa 1993) liiketoimiin liittyvistä väitteistä. Tästä voidaan arvioida yleisemminkin kyseisen oikeusistuimen

 

123 • 4 • 5 << PreviousNext >>