View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

Ragnarin ensimmäinen paatti oli yksisylinterinen, sellainen suoranokkainen keskimoottoripaatti. Koneen käynnistäminen tapahtui raskasta vauhtipyörää pyörittämällä ja tätä minä varsin pelkäsin. Vauhtipyörän kanssa Ragnar oli joskus loukannut peukalonsa ja myös hän kunnioitti koneen oikkuilua niin, että suojasi peukalonsa aina kämmenpuolelle konetta käynnistäessään. Paatti oli varsin kapea ja sitä ei voinut sanoa kauniiksi. Sen suora tylppä nokka oli näille paateille hyvin tunnusomainen, kaunis se ei todellakaan ollut. Paatti koneen käydessä tärisi ja vapisi varsin tuntuvati eikä tuo turvalliseltakaan vaikuttanut. Ragnarin paatin tunsin äänestä hyvin. Joka päivä kovasti häntä Marjasaaressa odotettiin, josko tänään hän tulisi kylään. Ragnar kävikin usein ja se oli aina kovin hauska tapahtuma. Ragnar on hauska veijari sanan varsinaisessa merkityksessä ja on sitä vieläkin. Hänestä olisi tullut monelle lobbarille hyvä kouluttaja small talkista. Ihmiset viihtyivät hyvin hänen seurassaan. 1960-luvun alussa Ragnar rakensi omakotitalon mantereelle. Olin minäkin puruja kantamassa, kuin myös laudoista nauloja irrottamassa ja suoristamassa. Jotain hommaa tein myös sirkkelillä – klapeja ym. sirkkeliä pelkäsin ja kaikki hommatkaan sillä ei muistu mieleen. Laudanpätkistä klapeja hakatessa sivalsin kirveellä myös käteeni, peukalon yläpuolelle kämmenen reunaan niin, että siitä irtosi tikkuaskin kokoinen kappale ihoa pölkylle. Ragnarin aivan uudella paatilla sitä kiireen vilkkaan ajettiin vajaan 10 km päähän Särkisalon kirkolle lääkäriä tapaamaan. Olihan meillä irti leikkaantunut iho mukana, mutta ei sitä kiinni saatu. Annettiin troppeja, mitä lie tehtiin ja aikani sitä podettuani käsi tuli hyvin merkattuna kuntoon. Mitään haittaa kämmenelle ei aiheutunut, vain arvet ovat jäljellä.

Ragnarin (enoni) ja Tertun sekä heidän neljä lastaan Ritva, Reijo, Keijo, Tarjan elämä helpottui huomattavasti asumus olosuhteiden muutosten johdosta. Elämän kevenemisen myötä kasvoi hyvinvointi myös mentaalisella tasolla millä lienee ollut tuohon aikaan varsin suuri merkitys. Työpäivät olivat pitkiä merellä, myös loputon tekemättömien töiden määrä maissa vaativat miehestä kuin perheeltä paljon. Uudisrakennuksen valmistumisen aikoihin Ragnar sai hankittua (jo aiemmin mainitsemani) uuden moottoriveneen joka oli tuohon aikaan varsin fiini. Vene oli sellainen perinteinen saaristolaismoottorivene. Siinä oli etukajuutta sekä katettu kansitila, jossa olivat ruori sekä moottorin suojakotelo. Veneen perätila oli avoin ja sitä kiersi asianmukainen istuin. Veneen kannen pystyi kiertämään parrasta pitkin, pitämällä hytin katossa olevista rivoista kiinni. Vene oli valmistettu männystä ja sen lakkaus on kestänyt hyvin hoidettuna näihin päiviin saakka. Vene oli tuohon aikaan taatusti Ragnarin mieltä kohottava, sekä pienen ylpeyden aihe. Veneelle myös rakennettiin asiallinen venevaja joka on yhä käytössä.

Kesäaikaan oli mummille ja papalle tehtävä kaikki polttopuut. 50- luvulla puoltaväliä edeltävänä aikana muistan ainakin Aspin käyneen niitä myös tekemässä. Asp oli mukava kaveri jonka kanssa yritin painiakin. Ensimmäisen tupakan minulle tarjosi Asp jo 8-9 vuotiaana. Kun kerran työmiestupakka suussa palasin takapellolta pirttiin kertomaan, että täältä saapuu herrasmies, niin pian kyytiä saivat tupakka sekä Asp. Hyvin mummi tämän muisti vielä vuosikymmenien kuluttua kun hän kertoili mitä kommelluksia olin tehnyt. Ei minusta sittemmin koskaan tullut tupakkamiestä. Herrasmies voi vielä tulla?

Halkojen sahaamista ja klapien hakkaamista tuntui alku kesästä olevan yli kärsivällisyyteni. Vuosien varrella opin huomaamaan, että aina ne lopuksi tulevat tehtyä ja määräkin tuntui pienenevän varttumisen myötä. Nämä puhdetyöt lisäsivät voimiani. Ruumiinrakenteeni sekä hyvä yleiskuntoni onkin peräisin Marjasaaressa, Ryynarin maatilalla ja merellä tekemästäni ruumiillisesta työstä. Joka päivä soudin yli meren Koivulahteen hakemaan päivän postin sekä juomaveden jota saaressa ei kesäaikaan ollut. Vesi - jota saaressa saimme matalasta kaivostamme, oli laadullisesti heikkoa, se riitti vain eläimille, peseytymiseemme ja muuhun talousvesitarpeeseen. Koivulahdessa sijaitsi lähde, joka pystyi tuottamaan mielin määrin huippuhyvää vettä. Mikä parasta keskellä kesää oli että lähdevesi oli myös varsin kylmää. Lähde sijaitsi kapean lahden pohjoisrannassa. Vastapäätä lahtea sijaitseva niemi kuului Klippulan/ Salon lastensiirtolalle. Lähteestä oli myös kyseinen lahden toisella puolella sijaitseva lastensiirtola Klippula vetänyt teräs putken, jota pitkin se pumppasi tarvitsemansa talousveden käyttöönsä. Minusta tuntui, että lähteestä olisi voinut saada vettä vaikka koko kylälle ilman että olisi siitä vähentynyt. Lähteestä lorotti ohivirtausputkea pitkin vesi mereen, lähteen tuotto oli niin suuri.

Salon lastensiirtolalla oli minulle varsin suuri merkitys. Klippulassa vierailin joka päivä noin klo 17.30–18.30 aikaan. Tehtäväni oli hakea vesi ja posti Koivulahdesta sekä sieltä soutaa seuraavaksi Klippulaan tai toistapäin. Päätin itse missä järjestyksessä asiat tulivat hoitaa. Tuulella oli kuitenkin aina merkitystä, kuin myös sillä mikä juomavesitilanne saaressa oli. Aina ei ollut pakko mennä Koivulahteen, mutta Klippulasta oli ruokajätteet "laski" noudettava elukoille joka päivä. Lastensiirtolassa kerättiin ruokajätteet 30/50 litran hinkkeihin, siis isoihin maitohinkkeihin, jotka sitten noudin aina päivän päätteeksi saareen. Näistä ruuan tähteistä sitten syötettiin kanoja, lehmällekin löytyi aina jotain, sika sai myös osuutensa. Oli varsin tärkeää saada käyttöön nämä ruuantähteet, jotka syntyivät vajaan 100 ihmisen lastensiirtolan päivittäisestä ylijäämästä. Pikkupoikana jopa 50 litran hinkin käsittely tahtoi käydä voimille. Päärakennuksen, jossa sijaitsi myös keittiö ja ruokala, takana oli kapea käytävä "polku" jota reunusti korkealle nouseva kallio. Hinkki oli täällä