View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin
|
Olin kouluaikana kerännyt kerrostalomme asukkailta jätepaperia
jonka niputin sekä kuskasin paikalliseen kenkäkorjaamoon.
Kilosta jätepaperia sain tuolloin 3:- markkaa. 50-luvun puolivälissä
perheemme muutti Kuusitie 15:sta Mannerheimintie 81:n. Aloin tuolloin
laajentaa paperinkeräysreviiriäni. Muutamien viikkojen
välein tein kierroksen lähitaloihin. Pian tulin tutuksi
asukkaille ja niin he säästivät jätepaperinsa
minulle. Jätepaperin keräyksestä sain hyvän
lisän viikkorahoihin. Iltaisin kävin aktiivisesti meilahden
kirkon järjestämissä kerhoilloissa. Siellä mm.
minulle annettiin tehtäväksi varojen kerääminen
kirkon kristilliselle poikatyölle. Myin erilaisia rintamerkkejä
sekä tarroja, joita eri vuodenaikojen – teemojen - sekä
vuosien mukaan, oli kristillisen poikatyön nimissä valmistettu.
Merkkejä - teemasta riippuen - oli myynnissä joskus pidemmänkin
aikaa. Yleensä niitä myytiin vuoden lopulla ja alkuvuodesta.
Merkkien myynti rimputtelemalla ovikelloja, asunto/asunnolta ei
ollut helppoa, mutta järjestelmällisesti oli sekin tehtävä,
talo - talolta, asunto - asunnolta.
Yömyöhällä, varsinkin viikonloppuisin kannatti
ravintola Tullinpuomin edessä seisoskella. Aina silloin tällöin
yhden tai kahden merkin ostajan lisäksi joku hyväntuulinen
”kiho” osti koko arkillisen merkkejä "tarpeisiinsa".
Merkkien myyjänä sain kiitosta sekä hyvää
palautetta kristillisen poikatyön organisaatiolta. Korvaukseksi
hyvästä myynnistä en saanut rahaa, joskus sain tavarapalkintoja,
mutta sain tunnustusta. Sain kirkon kerhotoiminnan esimiehiltä
15 vuotiaana oman poikakerhon huolehdittavakseni. Emme me juniorit
mitään syvästi hengellistä puuhaa saaneet aikaiseksi,
mutta mm. elokuvia ja projektorin pystyin viikoittain kerhoiltoihin
lainaamaan. Suomi - USA seura on minulle jäänyt mieluisasti
mieleen, sieltä löytyi kaikenlaisia filmejä lainaksi.
Katsoimme dokumentteja, kulttuurifilmejä, kuin myös piirrettyjä.
Niistä me pojat pidimme ja kerhotoiminta sujuikin ilman ongelmia.
Koulun käynnin ohella minulle riitti puuhaa
yllin kyllin. Kotona rakensin Märklin junarataa suuremmaksi
ja suuremmaksi. Osat rataan olivat varsin kalliita, mutta pikkuhiljaa
sain lisää vetureita ja vaunuja sekä muita radan
varusteita. Ulkona touhusin polttomoottorilennokkien kanssa. Olin
yhden illan viikosta seurakunnan lennokkikerhossa jossa varsinainen
lennokkien rakennustaito opiskeltiin. Suurin lennokki jonka rakensin,
oli kaksimoottorinen Mosquito. Tätä konetta en koskaan
lennättänyt, vaan sen vuosia myöhemmin myin. Olisi
ollut viikkojen suru ja huomattava taloudellinen menetys jos se
olisi omien käsien aikaansaannoksena murskaantunut. Olin myös
kiinnostunut kaikesta urheilusta, varsinkin hiihto ja jääkiekko
olivat sydäntä lähellä olevia harrastuksia.
Jääkiekosta on jäänyt mieleeni Töölön
Vesa (nykyinen Jokerit) jossa pelasin jääkiekkoa.
Pihamme reunassa sijaitsi kaupungin lasten leikkikenttä
(on vieläkin) jossa myös kesäisin pelattiin mm, nelistä
ja pesäpalloa. Talvella kenttä toimi luistelukenttänä.
Lähimetsä ulottui laakson kenttään ja Ruskeasuon
puistoalueeseen jossa oli hiihtoladut. Nuorena 13–14 ikäisenä
pisin hiihtomatka oli kun hiihdin laakson kentältä Haagan
retkeilymajalle neljä kertaa yht. 40 km. Yksi lenkki oli 10
kilometriä ja jokaisesta lenkistä sai leiman sitä
varten saamaani korttiin. Näillä korteilla ja saavutetuilla
leimojen määrällä haettiin alueen poikaporukan
kunnioitusta.
Harrastuksiini tarvitsin rahaa ja niin minun oli
myös löydettävä töitä ansaitakseni
varat joilla harrastukseni voisin rahoittaa. Aloin 11 vuoden ikäisenä
koulun jälkeen - iltapäivisin - kuljettamaan polkupyörällä
kukkalähetyksiä pitkin Helsinkiä. Olin sopinut Mannerheimintiellä
lähellä Gulf huoltoasemaa sijaitsevan kukkakauppiaan kanssa,
että koulun jälkeen otan aina yhteyttä häneen.
Varsinkin viikonloppujen lähestyessä kuin myös usein
maanantaisin oli kukkakauppiaalla useita paketteja vietäväksi.
Näistä lähetin tehtävistä sai huomattavasti
paremman ansion kuin jätepaperia keräämällä.
Joulun alusaika olikin sitten aivan oma juttunsa. Kiireisimpään
aikaan joulun tienoilla sain isältäni apua. Hän Saabillaan
kuljetti minua, auton takapenkki paketteja täynnä, osoitteesta
toiseen. Hyvin yhteistyömme sujui ja jostain isäni sai
tämänkin ajan otettua vaikka muuten hänen työpäivänsä
olivat hyvin täysipäiväisiä. Isäni ei näistä
kuljetuksista koskaan omia kulujaan minulta pyytänyt. Kaikki
oli pyyteetöntä apua. Isäni ja Äitini avun olen
monessa vaikeassa paikassa saanut syvästi tuntea, niin taloudellisena
tukena kuin muunakin apuna, lapsena ja varttuneempanakin. Ennen
kaikkea olen aina kokenut kodin - rauhan ja rakkauden - turvasatamana.
Isäni ja Äitini yhteiselon harmonia on luonut kotiini
syvän rauhan tunteen. Isäni uskoon tuleminen keski-iässä
on ollut omiaan synnyttämään vanhempieni kotiin lämminhenkisen
ja ymmärtävän ilmapiirin.
Isäni on syntynyt 1.7. ja saanut nimekseen
samalle päivälle osuneen nimipäivän Aaro. Isäni
isä oli rauravaaran kanttori ja nimen antaminen on varmasti
ollut hänelle kovin helppoa. Kun tutkin nimipäiväsanoja,
panin merkille selityksen Aaro nimen raamatulliselle yhteydelle.
Aaron kutsuttiin Mooseksen työtoveriksi siksi, että Mooseksella
oli "hidas puhe ja kankea kieli" ja Aaron oli puhetaitoinen.
Puhetaitoon ei kuulunut vain se, että osaa ja uskaltaa avata
suunsa. Yhtä tärkeää on ymmärtää
mitä ja milloin puhuu. Isäni on aina pitänyt meille
ruokarukouksen, sekä kunnioittanut pyhän tai raamatullisten
juhlapyhien merkitystä. Lisäksi hänellä on voimakas
tarve kytkeä raamatun opit ja jumalan sana kaikkeen arkiseenkin
keskusteluun. Isäni on saanut nimensä miehen mukaan.
|